Amarokin kytkintä ei saanut nostaa, ennen kuin nimi oli paperissa!
Lähes samalta istumalta lähetin Miikalle sähköpostin, jossa
kysyin, josko Jyväskylän Autotarvikkeella olisi koeajettavana
manuaalivaihteista Amarokkia. ”Käsiveivattavia” Amarokkeja löytyi juuri se
tarvittava määrä eli yksi kappale, joten sain luvan ottaa sen viikonlopuksi
koeajoon aikavälillä 25.-28.9. Avain- ja autopaperiasiat sovittiin
hoidettaviksi perjantaina 25.9. olleessa Naisten Tyyli-illassa, jonka jälkeen
Volkswagen Mulkvisti sai jäädä nauttimaan Autotarvikkeen pihaan hyvin
ansaitusta ”vuosilomastaan”. Ja minä puolestani pääsin tien päälle ottamaan
selvää, onko Volkswagen Amarokissa todella ainesta ”unelma-autokseni”.
Volkswagen Amarok DC Trendline 2,0 TDI
103kW/140hv 4wd OFFR (Amarok Polar 4MOTION)
Kuva: volkswagen.fi
Tiedän, että tässä vaiheessa moni “autovouhottaja” huokaisee
syvään, että läksitpä sinä liikenteeseen varsin “kesyllä kalustolla”! En
kuitenkaan kysellyt koeajo-autoa varatessani tippaakaan mahdollisten
lisävarusteiden perään, sillä itseäni kiinnosti ainoastaan koeajaa Amarokkia
maantieolosuhteissa sekä isoilla että pienillä teillä. Volkswagen Amarokin
OFFROAD-ominaisuudet olivat tulleet itselleni jo tutuiksi viime helmikuussa
järjestetyssä Volkswagen Winter Driving Schoolissa, joten tästä syystä johtuen
tekemäni koeajo painottui lähes sata prosenttisesti maantie ajamisen puolelle. (Tämä kirjoitukseni ei myöskään sisällä analysointia Volkswagen Amarokin alennusvaihteistosta, alamäkihidastimesta, tasauspyörästön lukosta tms., koska näitä asioita olen käsitellyt jo helmikuisessa postauksessani.)
Jyväskylän Autotarvikkeen koeajo Amarokin varustelutaso oli
Trendline, jonka varustelulista ei sen suurempia herkkuja sisältänyt.
Luonnollisesti auto oli nelivetoinen ja ajonvakauden hallintajärjestelmällä
varustettu, jonka lisäksi perusvarusteisiin kuuluivat webasto, ilmastointi ja vakionopeudensäädin. Perusvarusteiden lisäksi tästä Amarok
Polarista löytyivät myös lavakaukalo, lavakaaret, kylkiputket ja
äänieristepaketti takapenkkien tilalle. Näillä Amarokin perusvarusteilla ei
liiemmin herkuteltu, mutta erityisesti omaa silmää miellyttivät mustat
kylkiputket, jotka tekivät Amarokin ulkoisesti olemuksesta ryhdikkäämmän
oloisen.
Olin saanut Miikalta luvan ajaa Amarokilla Tuuriin ja
takaisin, joten koeajoreitti kulki Jyväskylästä Tuuriin, josta ajoin Virtojen
kautta takaisin Jyväskylään. Tuurin reissun lisäksi kävin heittämässä Amarokilla
pienen reitin lapsuusmaisemissani Säynät- ja Muuratsalossa, jossa Amarokkia
pystyi testaamaan kapoisilla ja mutkaisilla pikkuteillä.
Kuva: googlemaps
MAANTIEAJO ja
RENGASMELU
Ajamani koeajoreitti sisälsi sekä hyväkuntoisia isoja teitä
että kaltevia ja halkeilleita sivuteitä. Ensimmäisten kymmenien kilometrien
maantieajon jälkeen Amarokin jämäkkä ja lähes elämätön alusta tuntui omaan
takamukseen todella oudolta, sillä tukeva akselisto vaimensi pienimmät montut
ja tien halkeamat erittäin tehokkaasti. Alkuun alustan jämäkkyys ei tuntunut
tästä kuljettajasta ollenkaan mukavalta, sillä olinhan tottunut henkilöauton
tarjoamaan erityyppiseen maantiekyytiin. Vähitellen kuitenkin Amarok onnistui
puhumaan minut puolelleen, sillä varsinkin kaltevilla pikkuteillä Amarok kyllä
näytti parhaat puolensa.
Volkswagen Amarok sopeutui kalteville pikkuteille huomattavasti henkilöautoa paremmin, sillä vaikka tie oli kalteva, niin Amarokkia ei tarvinnut liiemmin ”yliohjata” tien kaltevuuden suuntaan. Pienellä henkilöautolla ajaessani huomaan usein, että jos tie on todella kalteva (kuten Kemin leveäkaistatie), niin autoa saa toden teolla yliohjata eli ajaa ratti voimakkaasti vinossa, jotta auto ohjautuu suoraan tien suuntaisesti. Amarok sen sijaan vaan puski eteenpäin ratti suorassa, vaikka tien kaltevuuden pystyi jo omalla ”perstuntumallaan” aistimaan.
Ajoinpa sitten mitä autoa tahansa, niin itselleni on tärkeää
saavuttaa luottamus autoa kohtaan. Tällä tarkoitan sitä, että luotan autoon
vasta sitten, kun pystyn aistimaan ja tulkitsemaan auton liikkeitä ”perstuntumallani”.
Ajamani koeajoreitin aikana tätä luottamussuhdetta ei Amarokin kanssa vielä
syntynyt, sillä esimerkiksi nykyisen oman autoni kohdalla ”perstuntumaluottamusta”
saatiin hakea lähemmäs puolisen vuotta. Jos autonsa tuntee ja siihen luottaa,
niin silloin autollaan uskaltaa lähteä ihan mihin vaan ja millaisessa kelissä
tahansa.
Ennen koeajolle lähtemistäni odotin, että Volkswagen
Amarokin sisälle kantautuva rengasmelu olisi ollut havaittua äänekkäämpää. Edes
yli satasen vauhdissa renkaat eivät huutaneet häiritsevästi, edes
huonopintaisella asfalttitiellä ajaessa. Tässä kohtaa olin ainakin itse jo
varautunut siihen, että matkustamokoppiin kantautuva rengasmelu saattaa olla
sitä luokkaa, että hankkijan korvakuulokkeille löytyisi käyttöä. Liekö sitten
koeajo Amarokissa olleella äänieristepaketilla ollut vaikutusta asiaan, vaikken
tosin muista, että Talviajokoulussa maantiellä ajamani Amarok olisi ollut sen
kovaäänisempi sisämelultaan kuin Jyväskylän Autotarvikkeenkaan Amarok.
MOOTTORIN VÄÄNTÖ,
VAIHTEISTO ja KULUTUS
Koeajo Amarokin vaihteistotyyppinä toimi 6-vaihteinen
manuaalilaatikko, ja konepellin alta löytyi tehoja 140 hevosvoimaa (103kW). Konepellin
alle valjastettujen heppojen määrä kieltämättä kuulosti ensi alkuun erittäin
lupaavalta, mutta auton oman massan ollessa yli 2000kg, ei mistään rivakoista
kiihdytyksistä kannattanut haaveillakaan, ellei sitten eteenpäin halunnut
paahtaa aivan talla pohjassa. Koeajamani Amarokin luvattiin esitteiden mukaan
kiihtyvän nollasta sataan noin 13 sekunnissa, ja vertailukohtana oleva oma
Volkswagen Poloni kiihtyessä samoihin lukuihin noin kymmenessä sekunnissa.
Ehkäpä Amarokkia ei ole kuitenkaan tehty pienten ja tehokkaiden
TSI-moottoreiden tavoin ”ohitustykiksi”, vaan pikemminkin jämäkäksi autoksi,
jolla pärjää niin maantiellä kuin metsissä.
Volkswagen Amarokin ”kuusivaihteinen” käsivaihteisto ei
kuitenkaan ollut yhtä nopea käyttää kuin mitä Polossa käytettävä Golfin
vaihteisto on. Nykyisen, puolitoistavuotiaan, Poloni kanssa olen tottunut
iskemään vaihteita rivakasti sisään, ja vaihteiden lyhyiden vaihtovälien
ansiosta tämä on myös ollut mahdollista. Amarokissa sen sijaan esimerkiksi
ykkös- ja kakkosvaihteen väli on suurempi, joten luonnollisestikin kun
vaihdetta vaihtoi, niin uusi vaihde ei sujahtanut sisään yhtä nopeasti. Toki
tässäkin kohtaa puhutaan pitkälti mieltymys- ja tottumiskysymyksistä, sillä
vaihteistojen eroista puhuttaessa, ei puhuta kuitenkaan ajamiseen merkittävästi
vaikuttavista asioista. Ja koska kyse oli hyötyajoneuvosta, niin oli
luonnollisestikin selvää, että jämäkämmässä autossa on oltava pikkuautoa
napakampi vaihteisto.
Kuva: volkswagen.fi
Jämäkästä vaihteistosta huolimatta, Amarok ansaitsee suuret
kehut vaihdekepin ergonomisesta sijoittamisesta. En ole koskaan aiemmin ajanut
autoa, jonka vaihdekeppi olisi ollut näin optimaalisessa paikassa kuin mitä
Amarokissa oli. Omaan kroppaan ja istuma-asentoon nähden Volkswagen Polojen
vaihdekepit ovat sijainneet aina hieman liian alhaalla, sillä varsinkin
vitosvaihteelle vaihtaessani joudun aina hieman työntämään yläkroppaani eteenpäin
ja kurottamaan. Tätä ongelmaa ei kuitenkaan Amarokilla ajaessa ollut, sillä vaihteita
vaihtaessani minun ei tarvinnut laisinkaan kurotella tai muuttaa
istuma-asentoani. Tiedän, että tässä vaiheessa joku saattaa ajatella, että ”osta
kuule tyttö automaatti”. Siihen voin napakasti todeta, että en muuten osta.
Minä ajan manuaalilaatikolla niin kauan kuin se vain on mahdollista.
Auton suuresta oma massasta huolimatta, Amarok lähti
liikkeelle tavallisella vaihteistolla mäkisistäkin paikoista todella jämäkästi, eikä autoa tarvinnut
suostutella liikkeelle. Jo helmikuisessa Volkswagen Winter Driving Schoolissa
kävi selväksi, että Amarokin moottori jaksaa puskea eteenpäin pienilläkin
kierroksilla, vaikkei alhaisilla kierroksilla ajaminen olekaan pidemmän päälle
järkevää. Nyt kuitenkin puhuttiin koeajosta, jonka aikana oli tarkoitus ottaa
selvää auton ominaisuuksista, joten sorruin itsekin muutaman kerran kokeilemaan
kuinka hyvin Amarok puskee eteenpäin alhaisilla kierroksilla. Ja hyvinhän
Amarokin pytty veti eteenpäin, sillä Amarokin vaihtoavustinkin tarjosi jo
vitosvaihdetta reilussa viidenkympin vauhdissa ja loivassa ylämäessä.
Esitteiden mukaan Volkswagen Amarokin luvataan syövän
dieseliä maantieolosuhteissa noin 6,3-6,8 litraa satasella, mikä on tietystikin
himpun verran enemmän verrattuna esimerkiksi Volkswagen Polon noin 5,0 litran
keskikulutukseen. Perusvarustellun koeajo Amarokin varusteisiin ei kuulunut
ajotietokonetta, joten tarkempia tietoja auton kulutuksesta, keskinopeudesta
tms. ei ollut kuljettajan saatavilla. Kieltämättä itseäni olisi kiinnostanut
saada tieto maantieajon keskikulutuksesta, mutta koska kyseessä oli vain noin
1000km ajettu yksilö, niin eipä tuo keskikulutustieto olisi ollut
todenmukainen. Amarokin olisi pitänyt olla huomattavasti enemmän ajettu, jotta
ajotietokoneen antamaan keskikulutuslukemaan olisi ollut luottamista. Tämän
vuoksi en edes lähtenyt manuaalisesti kynää, paperia ja laskinta avuksi
käyttäen laskemaan Amarokin todellista dieselinkulutusta.
PYSÄKÖINTI
Ulkoasusta päätellen Volkswagen Amarokin voisi kuvitella
olevan erityisen hankala pysäköitävä, sillä autossa on pitkähkö keula ja
roikkuva perä. Kuitenkin täysin vastoin ennakko-odotuksiani, Amarok olikin
yllättävän näppärä pysäköitävä. Amarok sujahti nätisti parkkiin jopa
kerrostalon pieneen pihaan, jossa ei liiemmin ylimääräistä tilaa ympärillä
ollut. Tässä kohtaa työkaverini ehtikin jo tokaista, että ”et kai sää niin
hullu ollut, että ajoit Amarokin sun kotitalosi pieneen pihaan”? Kyllä, minä olin
niin hullu. Otin itse asettamani haasteen vastaan, kun päätin kokeilla, josko
Amarok taipuisi parkkiin omalle autopaikalleni. Ja hyvinhän Amarok haasteeseen
vastasi, vaikka taisi kuljettajallakin olla näppinsä pelissä, sillä tämä Amarok
ei suinkaan osannut pysäköidä itse itseään.
...vaikka yöllä oli kakkospaikan naapurinkin auto paikalla.
Taisinpa kuitenkin kääntää viikonlopun aikana eräänkin
Audi-miehen pään omilla pysäköintitouhuillani. Olin juuri ajamassa Amarokkia
pois kerrostaloni pihasta, kun ohi kulkevalle tielle näkyi porttipilarien
välistä ainoastaan Amarokin massiivinen keula. Ohitse ajavan Audin miespuolinen
kuljettaja kääntyi ensin katsomaan kerran, ja sen jälkeen nopeasti toisen
kerran. Luulen hänen ensin ihmetelleen sitä, että miten helkatissa noin
pienestä pihasta voi tulla Volkswagen Amarok ja toisekseen miten sitä voi ajaa
nainen?
Mietin useasti koeajoviikonlopun aikana, että mitkä olivat
ne ominaisuudet, jotka tekivät Volkswagen Amarokista näppärästi pysäköitävän
auton? Lopulta päädyin siihen lopputulokseen, että auton keula on
massiivisuudestaan huolimatta erittäin hyvin suunniteltu. Kuljettajan paikalta
pystyi hyvin hahmottamaan vänkärinkin puoleista etukulmaa, sillä konepellin
sopiva kaarevuus antoi kuljettajalle näköyhteyden kyseiseen kulmaan. Amarokin
keula sen sijaan muistutti jollain tavoin ”mopsin” kuonoa, sillä varsinkin
suoraan edestäpäin katsottuna silmään välittyi välittömästi ajatus, että auto
olisi saanut kirjaimellisesti kuonoonsa. Auton hallinnan kannalta oli kuitenkin
hyvä, että keulan massiivisuus oli onnistuttu pitämään käytännöllisyyden
rajoissa, sillä eipä Amarokin pysäköinti olisi näin helppoa ollut, jos keula
olisi roikkunut nykyistä pidemmällä.
Toisaalta myös Volkswagen Amarokin suuret peilit tekivät
ajoneuvon pysäköinnistä helppoa. Isohkot sivupeilit kattoivat koko auton
sivustan, eikä peilien kautta välittyvää näkymää ollut pilattu liiallisella
auton sivujen kaarevuudella. Keskipeili puolestaan välitti kuljettajalle
näkymän Amarokin lavan viimeisimpään kulmaan asti, joten ainakin itse uskalsin
rohkeasti peruuttaa peruutustutkattomalla Amarokilla ahtaaseenkin
parkkipaikkaan. Ja jos rehellisiä ollaan, niin ”kolahtaminen” ei ollut
kertaakaan edes lähellä.
Yhtenä Amarokin huonona puolena voidaan kuitenkin mainita
auton massiivinen koko, sillä tämänkokoinen auto ei sujahda esimerkiksi
Helsingin kadun varsille taskuparkkeihin yhtä sujuvasti kuin henkilöauto. Siinä
vaiheessa ei ole liiemmin väliä kuljettajan pysäköintitaidoilla, koska
verrattaessa Amarokkia Poloon, oli ”heillä” pituuseroa vajaa metri.
Luonnollisesti on sanomattakin selvää, että mieluummin lähtisin Helsingin
Mannerheimintielle Volkswagen Pololla kuin Volkswagen Amarokilla, koska Polo
sujahtaa taskuun todella näppärästi.
Tästä kuitenkin päästään sujuvasti tosielämän faktaan, sillä
uskaltaisin väittää, että aika harva Volkswagen Amarokin omistaja asuu
keskustassa. Mikäli Amarokkia käyttää pääasiallisesti maasto- ja maantieajossa,
ja on henkisesti varautunut kaukaisempiin parkkipaikkoihin, niin tuskinpa
Amarokin pysäköinnistä itselleen mitään ongelmaa saa aikaiseksi. Kyse on
tietenkin täysin tottumiskysymyksistä, mutta itse en ottaisi parkkitutkaa edes
Volkswagen Amarokin kokoiseen autoon. Peruuttelin ilman tutkaa jo
Talviajokoulussa ja niin tein nytkin, sillä koeajoviikonlopun aikana en
kaivannut kertaakaan parkkitutkan suomaa apua.
Itseäni jäi ainoastaan harmittamaan koeajoviikonlopun
jäljiltä, etten päässyt kertaakaan testaamaan miten Amarok sujahtaa
taskuparkkiin. Luonnollisia tilanteita ei vastaan tullut, enkä viitsinyt alkaa
lavastamaan tilannetta esimerkiksi Jyväskylän Autotarvikkeen pihaan, jossa sen
olisi voinut aivan hyvin tehdä liikkeen sulkemisajan jälkeen. Olihan itselläni
tuolloin myös oma auto käytössä, joten sen olisi voinut ajaa jonkin toisen
auton eteen ja kokeilla miten näppärästi Volkswagen Amarok olisi sujahtanut
autojen väliin jäävään taskuun.
ISTUIMET, SISUSTUS ja
TAVARATILA
Volkswagen Amarokin jokaisesta yksityiskohdasta on
mahdollista huomata, että kyseinen auto on tehty työmiesten käyttöön ja
nimenomaisesti pitkien miesten käyttöön. Itse olen hieman reilut 165cm pitkä,
tasapaksu, lyhyet kädet ja jalat omaava kuljettaja, joten ruumiinrakenteeni
perusteella minun luulisi sopivan paremmin henkilöauton- kuin hyötyajoneuvon
ratin taakse. Ensivilkaisulla Amarokin ”ohjaamo” näytti siltä, ettei kaltaiseni
”keskimittainen” kuljettaja voi löytää siinä ajoneuvossa optimaalista
ajoasentoa. Jo ennen ajamaan lähtemistäni tein päätöksen, etten hienosäädä
penkin säätöjä, vaan säädän ainoastaan pakolliset asiat kohdilleen (jalka yltää
kytkimelle, ryhti on hyvä) ja lähden kokeilemaan mitä peffani mahtaa Amarokin
istuimesta sanoa.
Kuva: jklautotarvike.fi
Ennen tien päälle lähtemistäni jännitin eniten sitä,
mahtaako Amarokin ”nojatuolimainen” istuin painaa kuljettajan reisiä
puhuttaessa pitkän matkan ajosta. (Omassa autossani tykkään pitää kuljettajan
penkkiä niin alhaalla kuin vain on mahdollista, jotta penkin ja reisien väliin
muodostuu mahdollisimman vähän ”painetta”, jolloin alakroppa ei turru niin
helposti pitkän matkan ajossa.) Huoleni osoittautui kuitenkin täysin turhaksi,
sillä Jyväskylän Autotarvikkeen pihassa tekemieni nopeiden penkinsäätöjen
jälkeen, en koskenut viikonlopun aikana laisinkaan istuimen säätönappuloihin.
Myöskään napakan tuen jaloille tarjonnut penkki ei painanut reisiä, vaikka
ajoasentoni olikin merkittävästi erilainen kuin omistamassani Volkswagen
Polossa.
Vaikka Amarokin istuin olikin ”nojatuolimainen”, niin siitä
huolimatta penkki tarjosi erittäin hyvän tuen ristiselälle. Ensimmäisten
kymmenien kilometrien aikana penkin tarjoama ryhdikäs tuki tuntui omassa
kropassa hieman oudolta, sillä viimeisen kymmenen vuoden aikana olen tottunut
Volkswagen Golfin ja Polon upottaviin penkkeihin, joissa ajoasento väistämättä
saattaa lösähtää ryhdittömäksi, ellei sitten kuljettajan penkin selkänojaa
säädä lähemmäs rattia. Mikä taas puolestaan saattaa työntää kuljettajan liian
lähelle rattia, sikäli mikäli onnettomuustilanteessa ohjauspyörässä oleva
airbag laukeaa.
Pienen miinuksen Amarokin kuljettajan penkki ansaitsee
kuitenkin siitä, etten saanut säädettyä turvavyötä täysin omalle
mukavuusalueelleni. Vaikka turvavyön pidikkeen sääti ala-asentoon, niin siitä
huolimatta turvavyö tuntui jäävän ahdistavan lähelle kaulaa. Ilmiselvästikin
penkkiin olisi tarvittu istumaan pidempi kuljettaja, jolloin turvavyö olisi
asettunut oikealle kohdalle. Missään nimessä Amarokin turvavyö ei painanut vaarallisesti
kaulan aluetta, vaan pikemminkin kyse oli mukavuus- ja tottumiskysymyksistä.
Näin jälkeenpäin harmitti, etten hoksannut ottaa roadtripille mukaan omassa
autossani olleita turvavyön pehmusteita. Ne tekevät turvavyön käytöstä
huomattavasti miellyttävämpää, sillä ”teräväreunainen” turvavyö ei tällöin
pääse hankaamaan kaulan alueelle.
Kun istuin ensimmäistä kertaa Volkswagenin Talviajokoulussa
Amarokin ratin taakse, ensimmäinen ajatukseni oli ”onpa tämä auto tylsän
näköinen sisältä”! Sisustus oli raa’an kaunistelematon, mutta näin jälkeenpäin
ajateltuna erittäin fiksusti suunniteltu. Ensimmäisenä oma silmä kiinnitti huomion
ilmanvaihtoaukkoihin, jotka oli kehitelty autonsiivousnäkövinkkelistä erittäin
fiksusti. Ilmanottoaukko oli mahdollista sulkea kokonaan yhdellä
kädenpyyhkäisyllä, jolloin aukon päälle muodostui täysin tasainen pinta, josta
pölyjen pyyhkiminen oli enemmän kuin kätevää. Jokainen joka on joskus omistanut
perinteisellä ”ristikko-ilmanottoaukolla” varustetun auton, tietää varmasti
miten työlästä on yrittää pyyhkiä ritilän pienistä väleistä pikkuruisia
pölyhiukkasia.
Amarokin keskikonsoli noudatteli pitkälti samaa perinteistä
Volkswagenin linjaa kuin mitä aikanaan oli omistamassani Polo Trendlinessa,
jonka varustelista oli lähes täydellisen koruton. Keskikonsoli ei millään
tavalla säväyttänyt käyttäjäänsä, muttei sisältänyt myöskään mitään
ylimääräistä. Tässäkin kohtaa on tärkeä muistaa, että kyse on pääasiallisesti
työkäyttöön tarkoitetusta autosta, joten luonnollisestikaan autossa ei
tarvitse
olla kymmeniä lisätoimintopainikkeita.
Koeajamani Amarok oli rekisteröity ainoastaan kahdelle
ihmiselle, mutta doublecap-korimallin ansiosta autossa oli valmius myös
takapenkkirivistön asentamiselle. Puuttuvan takapenkin tilalla oli noin
kymmenen sentin kaukaloreunuksella varustettu tavarankuljetuslokero, jossa
kauppakassit ja hautakanervat kulkivat oikein kätevästi ja ilman pelkoa siitä,
että matkan varrella kaikki tavarat olisivat levinneet pitkin lattioita.
AMAROKIN PLUSSAT ja
MIINUKSET TIIVISTETYSTI:
Positiivista
-
yllättävän helppo pysäköitävä, kuumottavia
tilanteita ei syntynyt edes pienessä kerrostalopihassa
o
Amarokin keula hyvin havainnoitavissa, isohkot
sivupeilit kattavat koko auton sivustan, keskipeilistä helppo nähdä aivan lavan
perimmäiseen nurkkaan asti
-
hyvä kuljettajan istuin, jämäkkä tuki
ristiselkään
-
astinlevy, helpotti huomattavasti autoon kyytiin
nousemista
-
parkkipaikalla auton kyytiin nouseminen sujui
kätevästi, sillä ovia ei tarvinnut avata kuin hieman kun auton kyytiin mahtui
jo luikahtamaan
o
jos oven erehtyi avaamaan ”sepposen selälleen”,
niin oven kahvaa sai toden teolla kurotella, jotta siihen ylettyi
-
pienemmät tienkäyttäjät kunnioittivat Amarokkia,
kolmion-/stop-merkin takaa ei tungettu eteen
-
kaikki tarvittava kätevän lähellä, vaihdekeppi
korkeammalla kuin henkilöautossa (ehdottomasti kätevämpi käyttää, koska
vaihdekeppiin ei tarvinnut kurotella)
o
vaikka kyseessä on raskasmassainen auto, niin
siitä huolimatta kytkin toimi todella sulavasti jyrkissäkin mäissä ja auto
lähti jämäkästi liikkeelle
o
käsijarru oli sijoitettu fiksuun paikkaan
(henkilöauton tapaan vaihdekepin taakse), toisin kuten esim. Volkswagen
Transporterissa, jossa käsijarrun kahvaa sai oikein olan takaa kurottaa
penkkien alta
-
keskikulutus luonnollisesti suurempi kuin
henkilöautossa, mutta kulutus ei kuitenkaan huidellut pilvissä, vaan auton
kokoon nähden täysin realistissa lukemissa
Negatiivista
-
kiihtyvyys ei ole yhtä napakkaa kuin mihin olen
nykyisen Volkswagen Poloni kanssa tottunut
-
sisustus tylsähkö, mutta myös käytännöllinen
-
osa toimintopainikkeista, kuten sähköisien
ikkunanostimien paikat suunniteltu pidempikätisille ihmisille, jos avasin
katsomatta ikkunan, niin sormi osui aina kuljettajan puoleisen takaikkunan
nostimeen etuikkunan nostimen sijasta
-
vaihteisto ei ollut aivan yhtä nopea käyttää
kuin mitä Volkswagen Polossa on, sillä Polon vaihteet ovat lyhyen vaihtovälinsä
ansiosta todella nopeat iskeä sisään, Amarokissa sen sijaan vaihteiden väli oli
suurempi
-
Amarok ei ehkä ole jokapäiväinen auto, sillä
ahtailla parkkipaikoilla auton ulkomitat ovat yksinkertaisesti liikaa, vaikka
ratissa istuisikin kokenut kuljettaja
-
kuljettajan penkin turvavyö ei istunut omaan
kroppaan, todennäköisesti turvavyöpehmusteista olisi ollut apua
LOPPUFIILIKSET eli "JENNIN JÄRKI vs. JENNIN TUNTEET"
Todiste siitä, etten käynyt "offroudaamassa"!
On sanomattakin selvää, että kaltaiseni ihminen ei ”aikuisten oikeasti” tarvitse Volkswagen Amarokin kaltaista autoa. Omat ajoni ovat pääasiallisesti maantiepainotteista pitkän matkan ajoa, jossa merkitystä on erityisesti auton napakalla kiihtyvyydellä, pienellä kulutuksella ja hyvällä alustalla. Kieltämättä nykyinen autoni, Volkswagen Polo vm.2014 TSI 1.2., vastaa täydellisesti kaikkiin asettamiini kriteereihin. Elämässä pitää kuitenkin olla niitäkin unelmia, joiden puolesta pitää taistella, vaikka järki jo löisikin uhkaavasti tunnetta turpaan.
Volkswagen Amarokin mahtavuus on yksinkertaisesti tiivistettävissä Amarok Canyonin mainoslauseeseen: "Pois arjesta. Ulos elämään." Itse ainakin ajattelen Volkswagen perheauton edustavan luotettavinta vaihtoehtoa, jonka kanssa matkanteko on tasaisen turvallista. Sen sijaan Amarok antaa kuljettajalleen enemmän vapauksia, sillä elämä ei ole elämisen arvoista, mikäli koko elämänsä ajan kulkee ainoastaan tasaista ja suoraa tietä. Silloin ei ole mahdollista oppia mitään uutta, eikä viedä itseään ja omia taitojaan äärirajoille. Siinä vaiheessa jos joku sanoo ”et voi, ei kannata”, niin Amarokin kuljettajan mielessä tämä kuulostaa ainoastaan haasteelta, johon aiotaan myöskin vastata.
Amarokin hankintaa miettiessä pitää myös laittaa puntariin oma vuosittainen ajokilometrimäärä. Itselläni keskimääräinen autonvaihtoväli on ollut 3-4 vuotta, joten siihen nähden Volkswagen Amarokin kaltainen investointi ei ole järkevä, mikäli Amarokin mittariin tahkotaan jatkuvalla syötöllä kilometrejä. Vaikka autosta pitäisi kuinka hyvää huolta tahansa, ja vaikka automyyjä ihailisi sitä kuin uudenveroista autoa, niin auto kuin auto menettää jatkuvasti jälleenmyyntiarvoaan ajettujen kilometrien ja kuluvien vuosien myötä.
Korvieni välissä soivasta järjenäänestä huolimatta, Volkswagen Amarok on edelleen ”unelma-autoni”, jonka toivon joskus omistavani.
Esitteiden mukaan Amarokin värivalikoimaan ei kuitenkaan kuulu Ferrarin punaista väriä, mikä sinällään oli itselleni aikamoinen järkytys! Ehkäpä kuitenkin meidän Autotarvike-miehet ovat jo ehtineet tottua siihen, että päämäärätietoisena naisena otan tiskiltä juuri sen mitä haluan. Eli jos Ferrarin punaista Amarokkia ei ole saatavilla, niin sellainen laitetaan saataville! :)
Esitteiden mukaan Amarokin värivalikoimaan ei kuitenkaan kuulu Ferrarin punaista väriä, mikä sinällään oli itselleni aikamoinen järkytys! Ehkäpä kuitenkin meidän Autotarvike-miehet ovat jo ehtineet tottua siihen, että päämäärätietoisena naisena otan tiskiltä juuri sen mitä haluan. Eli jos Ferrarin punaista Amarokkia ei ole saatavilla, niin sellainen laitetaan saataville! :)
Tarkkaa hommaa; pysäköin CesToFerin sentilleen keskelle parkkiruutua.
Amarokit ja muut Volkswagenit myy: Jyväskylän Autotarvike Oy
Ellei muuta ole mainittu, niin artikkelin valokuvat on ottanut Jenni Pii.
Ellei muuta ole mainittu, niin artikkelin valokuvat on ottanut Jenni Pii.