Volkswagen Amarok RoadTrip - sponsored by Jyväskylän Autotarvike Oy

Kaikki sai alkunsa yhdestä vastaamattomasta puhelinsoitosta, jonka jälkeen puhelimeeni kilahti Jyväskylän Autotarvike Oy:n henkilöautomyyjän Heikki Pesosen lähettämä tekstiviesti. Volkswagen Mulkvistille oli buukattu seuraavaksi päiväksi ”takuuremonttiaika”, ja Heikki halusi kutsua minut samalla reissulla tutustumiskahveille. Valitettavasti vaan oma työaikataulu oli sen verta kiireinen Lapin lomaa edeltävällä viikolla, etten uskaltanut mennä sopimaan hänen kanssaan sen tarkempaa kahvitteluaikaa. Lähetin hänelle sähköpostia vasta muutaman päivän päästä, jossa heitin ilmoille ajatuksen Amarok-aiheisesta koe-ajosta, vaikkei Heikki suoranaisesti Volkswagen Hyötyajoneuvoja myykään. Hän kuitenkin tarttui heittämääni syöttiin kiitettävästi ja neuvoi olemaan yhteydessä Volkswagen Hyötyajoneuvomyyjä Miika Viskariin, mahdollisen Amarok-viikonloppukoeajon tiimoilta.

Amarokin kytkintä ei saanut nostaa, ennen kuin nimi oli paperissa!

Lähes samalta istumalta lähetin Miikalle sähköpostin, jossa kysyin, josko Jyväskylän Autotarvikkeella olisi koeajettavana manuaalivaihteista Amarokkia. ”Käsiveivattavia” Amarokkeja löytyi juuri se tarvittava määrä eli yksi kappale, joten sain luvan ottaa sen viikonlopuksi koeajoon aikavälillä 25.-28.9. Avain- ja autopaperiasiat sovittiin hoidettaviksi perjantaina 25.9. olleessa Naisten Tyyli-illassa, jonka jälkeen Volkswagen Mulkvisti sai jäädä nauttimaan Autotarvikkeen pihaan hyvin ansaitusta ”vuosilomastaan”. Ja minä puolestani pääsin tien päälle ottamaan selvää, onko Volkswagen Amarokissa todella ainesta ”unelma-autokseni”.

Volkswagen Amarok DC Trendline 2,0 TDI 103kW/140hv 4wd OFFR (Amarok Polar 4MOTION)

Kuva: volkswagen.fi

Tiedän, että tässä vaiheessa moni “autovouhottaja” huokaisee syvään, että läksitpä sinä liikenteeseen varsin “kesyllä kalustolla”! En kuitenkaan kysellyt koeajo-autoa varatessani tippaakaan mahdollisten lisävarusteiden perään, sillä itseäni kiinnosti ainoastaan koeajaa Amarokkia maantieolosuhteissa sekä isoilla että pienillä teillä. Volkswagen Amarokin OFFROAD-ominaisuudet olivat tulleet itselleni jo tutuiksi viime helmikuussa järjestetyssä Volkswagen Winter Driving Schoolissa, joten tästä syystä johtuen tekemäni koeajo painottui lähes sata prosenttisesti maantie ajamisen puolelle. (Tämä kirjoitukseni ei myöskään sisällä analysointia Volkswagen Amarokin alennusvaihteistosta, alamäkihidastimesta, tasauspyörästön lukosta tms., koska näitä asioita olen käsitellyt jo helmikuisessa postauksessani.)

Jyväskylän Autotarvikkeen koeajo Amarokin varustelutaso oli Trendline, jonka varustelulista ei sen suurempia herkkuja sisältänyt. Luonnollisesti auto oli nelivetoinen ja ajonvakauden hallintajärjestelmällä varustettu, jonka lisäksi perusvarusteisiin kuuluivat webasto, ilmastointi ja vakionopeudensäädin. Perusvarusteiden lisäksi tästä Amarok Polarista löytyivät myös lavakaukalo, lavakaaret, kylkiputket ja äänieristepaketti takapenkkien tilalle. Näillä Amarokin perusvarusteilla ei liiemmin herkuteltu, mutta erityisesti omaa silmää miellyttivät mustat kylkiputket, jotka tekivät Amarokin ulkoisesti olemuksesta ryhdikkäämmän oloisen.

Kuva: volkswagen.fi

Olin saanut Miikalta luvan ajaa Amarokilla Tuuriin ja takaisin, joten koeajoreitti kulki Jyväskylästä Tuuriin, josta ajoin Virtojen kautta takaisin Jyväskylään. Tuurin reissun lisäksi kävin heittämässä Amarokilla pienen reitin lapsuusmaisemissani Säynät- ja Muuratsalossa, jossa Amarokkia pystyi testaamaan kapoisilla ja mutkaisilla pikkuteillä.

Kuva: googlemaps

MAANTIEAJO ja RENGASMELU

Ajamani koeajoreitti sisälsi sekä hyväkuntoisia isoja teitä että kaltevia ja halkeilleita sivuteitä. Ensimmäisten kymmenien kilometrien maantieajon jälkeen Amarokin jämäkkä ja lähes elämätön alusta tuntui omaan takamukseen todella oudolta, sillä tukeva akselisto vaimensi pienimmät montut ja tien halkeamat erittäin tehokkaasti. Alkuun alustan jämäkkyys ei tuntunut tästä kuljettajasta ollenkaan mukavalta, sillä olinhan tottunut henkilöauton tarjoamaan erityyppiseen maantiekyytiin. Vähitellen kuitenkin Amarok onnistui puhumaan minut puolelleen, sillä varsinkin kaltevilla pikkuteillä Amarok kyllä näytti parhaat puolensa.

Volkswagen Amarok sopeutui kalteville pikkuteille huomattavasti henkilöautoa paremmin, sillä vaikka tie oli kalteva, niin Amarokkia ei tarvinnut liiemmin ”yliohjata” tien kaltevuuden suuntaan. Pienellä henkilöautolla ajaessani huomaan usein, että jos tie on todella kalteva (kuten Kemin leveäkaistatie), niin autoa saa toden teolla yliohjata eli ajaa ratti voimakkaasti vinossa, jotta auto ohjautuu suoraan tien suuntaisesti. Amarok sen sijaan vaan puski eteenpäin ratti suorassa, vaikka tien kaltevuuden pystyi jo omalla ”perstuntumallaan” aistimaan.

Ajoinpa sitten mitä autoa tahansa, niin itselleni on tärkeää saavuttaa luottamus autoa kohtaan. Tällä tarkoitan sitä, että luotan autoon vasta sitten, kun pystyn aistimaan ja tulkitsemaan auton liikkeitä ”perstuntumallani”. Ajamani koeajoreitin aikana tätä luottamussuhdetta ei Amarokin kanssa vielä syntynyt, sillä esimerkiksi nykyisen oman autoni kohdalla ”perstuntumaluottamusta” saatiin hakea lähemmäs puolisen vuotta. Jos autonsa tuntee ja siihen luottaa, niin silloin autollaan uskaltaa lähteä ihan mihin vaan ja millaisessa kelissä tahansa.

Ennen koeajolle lähtemistäni odotin, että Volkswagen Amarokin sisälle kantautuva rengasmelu olisi ollut havaittua äänekkäämpää. Edes yli satasen vauhdissa renkaat eivät huutaneet häiritsevästi, edes huonopintaisella asfalttitiellä ajaessa. Tässä kohtaa olin ainakin itse jo varautunut siihen, että matkustamokoppiin kantautuva rengasmelu saattaa olla sitä luokkaa, että hankkijan korvakuulokkeille löytyisi käyttöä. Liekö sitten koeajo Amarokissa olleella äänieristepaketilla ollut vaikutusta asiaan, vaikken tosin muista, että Talviajokoulussa maantiellä ajamani Amarok olisi ollut sen kovaäänisempi sisämelultaan kuin Jyväskylän Autotarvikkeenkaan Amarok.

MOOTTORIN VÄÄNTÖ, VAIHTEISTO ja KULUTUS

Koeajo Amarokin vaihteistotyyppinä toimi 6-vaihteinen manuaalilaatikko, ja konepellin alta löytyi tehoja 140 hevosvoimaa (103kW). Konepellin alle valjastettujen heppojen määrä kieltämättä kuulosti ensi alkuun erittäin lupaavalta, mutta auton oman massan ollessa yli 2000kg, ei mistään rivakoista kiihdytyksistä kannattanut haaveillakaan, ellei sitten eteenpäin halunnut paahtaa aivan talla pohjassa. Koeajamani Amarokin luvattiin esitteiden mukaan kiihtyvän nollasta sataan noin 13 sekunnissa, ja vertailukohtana oleva oma Volkswagen Poloni kiihtyessä samoihin lukuihin noin kymmenessä sekunnissa. Ehkäpä Amarokkia ei ole kuitenkaan tehty pienten ja tehokkaiden TSI-moottoreiden tavoin ”ohitustykiksi”, vaan pikemminkin jämäkäksi autoksi, jolla pärjää niin maantiellä kuin metsissä.

Volkswagen Amarokin ”kuusivaihteinen” käsivaihteisto ei kuitenkaan ollut yhtä nopea käyttää kuin mitä Polossa käytettävä Golfin vaihteisto on. Nykyisen, puolitoistavuotiaan, Poloni kanssa olen tottunut iskemään vaihteita rivakasti sisään, ja vaihteiden lyhyiden vaihtovälien ansiosta tämä on myös ollut mahdollista. Amarokissa sen sijaan esimerkiksi ykkös- ja kakkosvaihteen väli on suurempi, joten luonnollisestikin kun vaihdetta vaihtoi, niin uusi vaihde ei sujahtanut sisään yhtä nopeasti. Toki tässäkin kohtaa puhutaan pitkälti mieltymys- ja tottumiskysymyksistä, sillä vaihteistojen eroista puhuttaessa, ei puhuta kuitenkaan ajamiseen merkittävästi vaikuttavista asioista. Ja koska kyse oli hyötyajoneuvosta, niin oli luonnollisestikin selvää, että jämäkämmässä autossa on oltava pikkuautoa napakampi vaihteisto.

Kuva: volkswagen.fi

Jämäkästä vaihteistosta huolimatta, Amarok ansaitsee suuret kehut vaihdekepin ergonomisesta sijoittamisesta. En ole koskaan aiemmin ajanut autoa, jonka vaihdekeppi olisi ollut näin optimaalisessa paikassa kuin mitä Amarokissa oli. Omaan kroppaan ja istuma-asentoon nähden Volkswagen Polojen vaihdekepit ovat sijainneet aina hieman liian alhaalla, sillä varsinkin vitosvaihteelle vaihtaessani joudun aina hieman työntämään yläkroppaani eteenpäin ja kurottamaan. Tätä ongelmaa ei kuitenkaan Amarokilla ajaessa ollut, sillä vaihteita vaihtaessani minun ei tarvinnut laisinkaan kurotella tai muuttaa istuma-asentoani. Tiedän, että tässä vaiheessa joku saattaa ajatella, että ”osta kuule tyttö automaatti”. Siihen voin napakasti todeta, että en muuten osta. Minä ajan manuaalilaatikolla niin kauan kuin se vain on mahdollista.

Auton suuresta oma massasta huolimatta, Amarok lähti liikkeelle tavallisella vaihteistolla mäkisistäkin paikoista todella jämäkästi, eikä autoa tarvinnut suostutella liikkeelle. Jo helmikuisessa Volkswagen Winter Driving Schoolissa kävi selväksi, että Amarokin moottori jaksaa puskea eteenpäin pienilläkin kierroksilla, vaikkei alhaisilla kierroksilla ajaminen olekaan pidemmän päälle järkevää. Nyt kuitenkin puhuttiin koeajosta, jonka aikana oli tarkoitus ottaa selvää auton ominaisuuksista, joten sorruin itsekin muutaman kerran kokeilemaan kuinka hyvin Amarok puskee eteenpäin alhaisilla kierroksilla. Ja hyvinhän Amarokin pytty veti eteenpäin, sillä Amarokin vaihtoavustinkin tarjosi jo vitosvaihdetta reilussa viidenkympin vauhdissa ja loivassa ylämäessä.

Esitteiden mukaan Volkswagen Amarokin luvataan syövän dieseliä maantieolosuhteissa noin 6,3-6,8 litraa satasella, mikä on tietystikin himpun verran enemmän verrattuna esimerkiksi Volkswagen Polon noin 5,0 litran keskikulutukseen. Perusvarustellun koeajo Amarokin varusteisiin ei kuulunut ajotietokonetta, joten tarkempia tietoja auton kulutuksesta, keskinopeudesta tms. ei ollut kuljettajan saatavilla. Kieltämättä itseäni olisi kiinnostanut saada tieto maantieajon keskikulutuksesta, mutta koska kyseessä oli vain noin 1000km ajettu yksilö, niin eipä tuo keskikulutustieto olisi ollut todenmukainen. Amarokin olisi pitänyt olla huomattavasti enemmän ajettu, jotta ajotietokoneen antamaan keskikulutuslukemaan olisi ollut luottamista. Tämän vuoksi en edes lähtenyt manuaalisesti kynää, paperia ja laskinta avuksi käyttäen laskemaan Amarokin todellista dieselinkulutusta.

PYSÄKÖINTI

Ulkoasusta päätellen Volkswagen Amarokin voisi kuvitella olevan erityisen hankala pysäköitävä, sillä autossa on pitkähkö keula ja roikkuva perä. Kuitenkin täysin vastoin ennakko-odotuksiani, Amarok olikin yllättävän näppärä pysäköitävä. Amarok sujahti nätisti parkkiin jopa kerrostalon pieneen pihaan, jossa ei liiemmin ylimääräistä tilaa ympärillä ollut. Tässä kohtaa työkaverini ehtikin jo tokaista, että ”et kai sää niin hullu ollut, että ajoit Amarokin sun kotitalosi pieneen pihaan”? Kyllä, minä olin niin hullu. Otin itse asettamani haasteen vastaan, kun päätin kokeilla, josko Amarok taipuisi parkkiin omalle autopaikalleni. Ja hyvinhän Amarok haasteeseen vastasi, vaikka taisi kuljettajallakin olla näppinsä pelissä, sillä tämä Amarok ei suinkaan osannut pysäköidä itse itseään.

Hyvin se mahtui...

  ...vaikka yöllä oli kakkospaikan naapurinkin auto paikalla.

Taisinpa kuitenkin kääntää viikonlopun aikana eräänkin Audi-miehen pään omilla pysäköintitouhuillani. Olin juuri ajamassa Amarokkia pois kerrostaloni pihasta, kun ohi kulkevalle tielle näkyi porttipilarien välistä ainoastaan Amarokin massiivinen keula. Ohitse ajavan Audin miespuolinen kuljettaja kääntyi ensin katsomaan kerran, ja sen jälkeen nopeasti toisen kerran. Luulen hänen ensin ihmetelleen sitä, että miten helkatissa noin pienestä pihasta voi tulla Volkswagen Amarok ja toisekseen miten sitä voi ajaa nainen?

Mietin useasti koeajoviikonlopun aikana, että mitkä olivat ne ominaisuudet, jotka tekivät Volkswagen Amarokista näppärästi pysäköitävän auton? Lopulta päädyin siihen lopputulokseen, että auton keula on massiivisuudestaan huolimatta erittäin hyvin suunniteltu. Kuljettajan paikalta pystyi hyvin hahmottamaan vänkärinkin puoleista etukulmaa, sillä konepellin sopiva kaarevuus antoi kuljettajalle näköyhteyden kyseiseen kulmaan. Amarokin keula sen sijaan muistutti jollain tavoin ”mopsin” kuonoa, sillä varsinkin suoraan edestäpäin katsottuna silmään välittyi välittömästi ajatus, että auto olisi saanut kirjaimellisesti kuonoonsa. Auton hallinnan kannalta oli kuitenkin hyvä, että keulan massiivisuus oli onnistuttu pitämään käytännöllisyyden rajoissa, sillä eipä Amarokin pysäköinti olisi näin helppoa ollut, jos keula olisi roikkunut nykyistä pidemmällä.

Toisaalta myös Volkswagen Amarokin suuret peilit tekivät ajoneuvon pysäköinnistä helppoa. Isohkot sivupeilit kattoivat koko auton sivustan, eikä peilien kautta välittyvää näkymää ollut pilattu liiallisella auton sivujen kaarevuudella. Keskipeili puolestaan välitti kuljettajalle näkymän Amarokin lavan viimeisimpään kulmaan asti, joten ainakin itse uskalsin rohkeasti peruuttaa peruutustutkattomalla Amarokilla ahtaaseenkin parkkipaikkaan. Ja jos rehellisiä ollaan, niin ”kolahtaminen” ei ollut kertaakaan edes lähellä.

Yhtenä Amarokin huonona puolena voidaan kuitenkin mainita auton massiivinen koko, sillä tämänkokoinen auto ei sujahda esimerkiksi Helsingin kadun varsille taskuparkkeihin yhtä sujuvasti kuin henkilöauto. Siinä vaiheessa ei ole liiemmin väliä kuljettajan pysäköintitaidoilla, koska verrattaessa Amarokkia Poloon, oli ”heillä” pituuseroa vajaa metri. Luonnollisesti on sanomattakin selvää, että mieluummin lähtisin Helsingin Mannerheimintielle Volkswagen Pololla kuin Volkswagen Amarokilla, koska Polo sujahtaa taskuun todella näppärästi.

Tästä kuitenkin päästään sujuvasti tosielämän faktaan, sillä uskaltaisin väittää, että aika harva Volkswagen Amarokin omistaja asuu keskustassa. Mikäli Amarokkia käyttää pääasiallisesti maasto- ja maantieajossa, ja on henkisesti varautunut kaukaisempiin parkkipaikkoihin, niin tuskinpa Amarokin pysäköinnistä itselleen mitään ongelmaa saa aikaiseksi. Kyse on tietenkin täysin tottumiskysymyksistä, mutta itse en ottaisi parkkitutkaa edes Volkswagen Amarokin kokoiseen autoon. Peruuttelin ilman tutkaa jo Talviajokoulussa ja niin tein nytkin, sillä koeajoviikonlopun aikana en kaivannut kertaakaan parkkitutkan suomaa apua.

Itseäni jäi ainoastaan harmittamaan koeajoviikonlopun jäljiltä, etten päässyt kertaakaan testaamaan miten Amarok sujahtaa taskuparkkiin. Luonnollisia tilanteita ei vastaan tullut, enkä viitsinyt alkaa lavastamaan tilannetta esimerkiksi Jyväskylän Autotarvikkeen pihaan, jossa sen olisi voinut aivan hyvin tehdä liikkeen sulkemisajan jälkeen. Olihan itselläni tuolloin myös oma auto käytössä, joten sen olisi voinut ajaa jonkin toisen auton eteen ja kokeilla miten näppärästi Volkswagen Amarok olisi sujahtanut autojen väliin jäävään taskuun.

ISTUIMET, SISUSTUS ja TAVARATILA

Volkswagen Amarokin jokaisesta yksityiskohdasta on mahdollista huomata, että kyseinen auto on tehty työmiesten käyttöön ja nimenomaisesti pitkien miesten käyttöön. Itse olen hieman reilut 165cm pitkä, tasapaksu, lyhyet kädet ja jalat omaava kuljettaja, joten ruumiinrakenteeni perusteella minun luulisi sopivan paremmin henkilöauton- kuin hyötyajoneuvon ratin taakse. Ensivilkaisulla Amarokin ”ohjaamo” näytti siltä, ettei kaltaiseni ”keskimittainen” kuljettaja voi löytää siinä ajoneuvossa optimaalista ajoasentoa. Jo ennen ajamaan lähtemistäni tein päätöksen, etten hienosäädä penkin säätöjä, vaan säädän ainoastaan pakolliset asiat kohdilleen (jalka yltää kytkimelle, ryhti on hyvä) ja lähden kokeilemaan mitä peffani mahtaa Amarokin istuimesta sanoa.

Kuva: jklautotarvike.fi

Ennen tien päälle lähtemistäni jännitin eniten sitä, mahtaako Amarokin ”nojatuolimainen” istuin painaa kuljettajan reisiä puhuttaessa pitkän matkan ajosta. (Omassa autossani tykkään pitää kuljettajan penkkiä niin alhaalla kuin vain on mahdollista, jotta penkin ja reisien väliin muodostuu mahdollisimman vähän ”painetta”, jolloin alakroppa ei turru niin helposti pitkän matkan ajossa.) Huoleni osoittautui kuitenkin täysin turhaksi, sillä Jyväskylän Autotarvikkeen pihassa tekemieni nopeiden penkinsäätöjen jälkeen, en koskenut viikonlopun aikana laisinkaan istuimen säätönappuloihin. Myöskään napakan tuen jaloille tarjonnut penkki ei painanut reisiä, vaikka ajoasentoni olikin merkittävästi erilainen kuin omistamassani Volkswagen Polossa.

Vaikka Amarokin istuin olikin ”nojatuolimainen”, niin siitä huolimatta penkki tarjosi erittäin hyvän tuen ristiselälle. Ensimmäisten kymmenien kilometrien aikana penkin tarjoama ryhdikäs tuki tuntui omassa kropassa hieman oudolta, sillä viimeisen kymmenen vuoden aikana olen tottunut Volkswagen Golfin ja Polon upottaviin penkkeihin, joissa ajoasento väistämättä saattaa lösähtää ryhdittömäksi, ellei sitten kuljettajan penkin selkänojaa säädä lähemmäs rattia. Mikä taas puolestaan saattaa työntää kuljettajan liian lähelle rattia, sikäli mikäli onnettomuustilanteessa ohjauspyörässä oleva airbag laukeaa.

Pienen miinuksen Amarokin kuljettajan penkki ansaitsee kuitenkin siitä, etten saanut säädettyä turvavyötä täysin omalle mukavuusalueelleni. Vaikka turvavyön pidikkeen sääti ala-asentoon, niin siitä huolimatta turvavyö tuntui jäävän ahdistavan lähelle kaulaa. Ilmiselvästikin penkkiin olisi tarvittu istumaan pidempi kuljettaja, jolloin turvavyö olisi asettunut oikealle kohdalle. Missään nimessä Amarokin turvavyö ei painanut vaarallisesti kaulan aluetta, vaan pikemminkin kyse oli mukavuus- ja tottumiskysymyksistä. Näin jälkeenpäin harmitti, etten hoksannut ottaa roadtripille mukaan omassa autossani olleita turvavyön pehmusteita. Ne tekevät turvavyön käytöstä huomattavasti miellyttävämpää, sillä ”teräväreunainen” turvavyö ei tällöin pääse hankaamaan kaulan alueelle.

Kun istuin ensimmäistä kertaa Volkswagenin Talviajokoulussa Amarokin ratin taakse, ensimmäinen ajatukseni oli ”onpa tämä auto tylsän näköinen sisältä”! Sisustus oli raa’an kaunistelematon, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna erittäin fiksusti suunniteltu. Ensimmäisenä oma silmä kiinnitti huomion ilmanvaihtoaukkoihin, jotka oli kehitelty autonsiivousnäkövinkkelistä erittäin fiksusti. Ilmanottoaukko oli mahdollista sulkea kokonaan yhdellä kädenpyyhkäisyllä, jolloin aukon päälle muodostui täysin tasainen pinta, josta pölyjen pyyhkiminen oli enemmän kuin kätevää. Jokainen joka on joskus omistanut perinteisellä ”ristikko-ilmanottoaukolla” varustetun auton, tietää varmasti miten työlästä on yrittää pyyhkiä ritilän pienistä väleistä pikkuruisia pölyhiukkasia.

Amarokin keskikonsoli noudatteli pitkälti samaa perinteistä Volkswagenin linjaa kuin mitä aikanaan oli omistamassani Polo Trendlinessa, jonka varustelista oli lähes täydellisen koruton. Keskikonsoli ei millään tavalla säväyttänyt käyttäjäänsä, muttei sisältänyt myöskään mitään ylimääräistä. Tässäkin kohtaa on tärkeä muistaa, että kyse on pääasiallisesti työkäyttöön tarkoitetusta autosta, joten luonnollisestikaan autossa ei 

tarvitse olla kymmeniä lisätoimintopainikkeita.

Koeajamani Amarok oli rekisteröity ainoastaan kahdelle ihmiselle, mutta doublecap-korimallin ansiosta autossa oli valmius myös takapenkkirivistön asentamiselle. Puuttuvan takapenkin tilalla oli noin kymmenen sentin kaukaloreunuksella varustettu tavarankuljetuslokero, jossa kauppakassit ja hautakanervat kulkivat oikein kätevästi ja ilman pelkoa siitä, että matkan varrella kaikki tavarat olisivat levinneet pitkin lattioita.

AMAROKIN PLUSSAT ja MIINUKSET TIIVISTETYSTI:

Positiivista

-          yllättävän helppo pysäköitävä, kuumottavia tilanteita ei syntynyt edes pienessä kerrostalopihassa

o   Amarokin keula hyvin havainnoitavissa, isohkot sivupeilit kattavat koko auton sivustan, keskipeilistä helppo nähdä aivan lavan perimmäiseen nurkkaan asti

-          hyvä kuljettajan istuin, jämäkkä tuki ristiselkään

-          astinlevy, helpotti huomattavasti autoon kyytiin nousemista

-          parkkipaikalla auton kyytiin nouseminen sujui kätevästi, sillä ovia ei tarvinnut avata kuin hieman kun auton kyytiin mahtui jo luikahtamaan

o   jos oven erehtyi avaamaan ”sepposen selälleen”, niin oven kahvaa sai toden teolla kurotella, jotta siihen ylettyi

-          pienemmät tienkäyttäjät kunnioittivat Amarokkia, kolmion-/stop-merkin takaa ei tungettu eteen

-          kaikki tarvittava kätevän lähellä, vaihdekeppi korkeammalla kuin henkilöautossa (ehdottomasti kätevämpi käyttää, koska vaihdekeppiin ei tarvinnut kurotella)

o   vaikka kyseessä on raskasmassainen auto, niin siitä huolimatta kytkin toimi todella sulavasti jyrkissäkin mäissä ja auto lähti jämäkästi liikkeelle

o   käsijarru oli sijoitettu fiksuun paikkaan (henkilöauton tapaan vaihdekepin taakse), toisin kuten esim. Volkswagen Transporterissa, jossa käsijarrun kahvaa sai oikein olan takaa kurottaa penkkien alta

-          keskikulutus luonnollisesti suurempi kuin henkilöautossa, mutta kulutus ei kuitenkaan huidellut pilvissä, vaan auton kokoon nähden täysin realistissa lukemissa

Negatiivista

-          kiihtyvyys ei ole yhtä napakkaa kuin mihin olen nykyisen Volkswagen Poloni kanssa tottunut

-          sisustus tylsähkö, mutta myös käytännöllinen

-          osa toimintopainikkeista, kuten sähköisien ikkunanostimien paikat suunniteltu pidempikätisille ihmisille, jos avasin katsomatta ikkunan, niin sormi osui aina kuljettajan puoleisen takaikkunan nostimeen etuikkunan nostimen sijasta

-          vaihteisto ei ollut aivan yhtä nopea käyttää kuin mitä Volkswagen Polossa on, sillä Polon vaihteet ovat lyhyen vaihtovälinsä ansiosta todella nopeat iskeä sisään, Amarokissa sen sijaan vaihteiden väli oli suurempi

-          Amarok ei ehkä ole jokapäiväinen auto, sillä ahtailla parkkipaikoilla auton ulkomitat ovat yksinkertaisesti liikaa, vaikka ratissa istuisikin kokenut kuljettaja

-          kuljettajan penkin turvavyö ei istunut omaan kroppaan, todennäköisesti turvavyöpehmusteista olisi ollut apua

LOPPUFIILIKSET eli "JENNIN JÄRKI vs. JENNIN TUNTEET"

Todiste siitä, etten käynyt "offroudaamassa"!

On sanomattakin selvää, että kaltaiseni ihminen ei ”aikuisten oikeasti” tarvitse Volkswagen Amarokin kaltaista autoa. Omat ajoni ovat pääasiallisesti maantiepainotteista pitkän matkan ajoa, jossa merkitystä on erityisesti auton napakalla kiihtyvyydellä, pienellä kulutuksella ja hyvällä alustalla. Kieltämättä nykyinen autoni, Volkswagen Polo vm.2014 TSI 1.2., vastaa täydellisesti kaikkiin asettamiini kriteereihin. Elämässä pitää kuitenkin olla niitäkin unelmia, joiden puolesta pitää taistella, vaikka järki jo löisikin uhkaavasti tunnetta turpaan.

Volkswagen Amarokin mahtavuus on yksinkertaisesti tiivistettävissä Amarok Canyonin mainoslauseeseen: "Pois arjesta. Ulos elämään." Itse ainakin ajattelen Volkswagen perheauton edustavan luotettavinta vaihtoehtoa, jonka kanssa matkanteko on tasaisen turvallista. Sen sijaan Amarok antaa kuljettajalleen enemmän vapauksia, sillä elämä ei ole elämisen arvoista, mikäli koko elämänsä ajan kulkee ainoastaan tasaista ja suoraa tietä. Silloin ei ole mahdollista oppia mitään uutta, eikä viedä itseään ja omia taitojaan äärirajoille. Siinä vaiheessa jos joku sanoo ”et voi, ei kannata”, niin Amarokin kuljettajan mielessä tämä kuulostaa ainoastaan haasteelta, johon aiotaan myöskin vastata.

Amarokin hankintaa miettiessä pitää myös laittaa puntariin oma vuosittainen ajokilometrimäärä. Itselläni keskimääräinen autonvaihtoväli on ollut 3-4 vuotta, joten siihen nähden Volkswagen Amarokin kaltainen investointi ei ole järkevä, mikäli Amarokin mittariin tahkotaan jatkuvalla syötöllä kilometrejä. Vaikka autosta pitäisi kuinka hyvää huolta tahansa, ja vaikka automyyjä ihailisi sitä kuin uudenveroista autoa, niin auto kuin auto menettää jatkuvasti jälleenmyyntiarvoaan ajettujen kilometrien ja kuluvien vuosien myötä.

Korvieni välissä soivasta järjenäänestä huolimatta, Volkswagen Amarok on edelleen ”unelma-autoni”, jonka toivon joskus omistavani.

Esitteiden mukaan Amarokin värivalikoimaan ei kuitenkaan kuulu Ferrarin punaista väriä, mikä sinällään oli itselleni aikamoinen järkytys! Ehkäpä kuitenkin meidän Autotarvike-miehet ovat jo ehtineet tottua siihen, että päämäärätietoisena naisena otan tiskiltä juuri sen mitä haluan. Eli jos Ferrarin punaista Amarokkia ei ole saatavilla, niin sellainen laitetaan saataville! :)

Tarkkaa hommaa; pysäköin CesToFerin sentilleen keskelle parkkiruutua.

Amarokit ja muut Volkswagenit myy: Jyväskylän Autotarvike Oy

Ellei muuta ole mainittu, niin artikkelin valokuvat on ottanut Jenni Pii.

Autoja, miehiä ja muotia - naisten tyyli-ilta Jyväskylän Autotarvikkeella 25.9.2015

”Ilta, jolloin naiset sekosivat autoista tai miehistä – tai molemmista samaan aikaan”

Jyväskylän Autotarvike järjesti yhteistyössä Likkojen Lenkin ja Fashion Unit Oy:n kanssa naisten tyyli-illan, jossa paikalle kutsutuilla naisilla oli mahdollisuus ”seota” joko autoista, miehistä, muodista tai miksei vaikka kaikista yhtaikaa. Tapahtuma järjestettiin Jyväskylän Autotarvikkeen päätoimipisteessä, osoitteessa Aholaidantie 2. Illan ohjelmassa oli niin stailausnäytöksiä, liikunta- ja hyvinvointiohjelmanumeroita, lyhyitä puheenvuoroja kuin rentoa yhdessä oloakin. Unohtamatta kuitenkaan autovouhotusta, sillä showroomissa esillä olleisiin autoihin sai vapaasti käydä tutustumassa, mikäli vaan kiinnostusta piisasi siihen suuntaan.

Naisten tyyli-illan ennakkoilmoittautuminen päättyi jo 11.9., mutta itse ilmoittauduin syksyisen Lapin matkani vuoksi tapahtumaan vasta aamuyöllä 14.9. ja onnekseni mahduin vielä joukkoon mukaan. Kieltämättä oli hauska palata reissun päältä kotiin, sillä postiluukussa odotti peräti kaksi kutsua niin Hokkanen kuin Pii sukunimillä varustettuina. Tämä tapahtui sen vuoksi, koska otin heinäkuussa käyttööni jo edesmenneen mummoni tyttönimen, ja vielä edelleen joissain Jyväskylän Autotarvikkeen tiedoissa kummittelee vanha sukunimeni Hokkanen. Tästä asiasta saatiinkin jo onneksi väännettyä monen monta vitsiä aikaiseksi, sillä olihan se nyt hienoa saapua pippaloihin ”kaksoispersoonallisuuden” kanssa.

Virallisesti naisten tyyli-ilta alkoi klo17.30, mutta me saavuimme paikalle jo hieman ennen puoli viittä. Noin viikkoa aiemmin olin buukannut ”treffit” Volkswagen Hyötyajoneuvomyyjä Miikka Viskarin kanssa, sillä olin sopinut hänen kanssaan Amarok-aiheisesta viikonloppukoeajosta. Ajattelimme, että on järkevintä hoitaa paperiasiat ja avaimen luovutus ennen varsinaisen tapahtuman alkua, jotta muut naikkoset eivät meidän välisistä ”bisneksistä” häiriinny. Ajoneuvon tilapäistä käyttölupaa kirjoittaessaan Miikakin ehti jo kysäistä itseltäni, että ”olitkos sä nyt Hokkanen vai Pii”? (Virallisesti Pii, mutta en minä loukkaannu vaikka joissain papereissa lukee vielä Hokkanen.)

Jyväskylän Autotarvikkeen lähettämässä kutsussa oli esitetty hienovarainen toive, jonka mukaan ”auto voi tällä kertaa jäädä kotiin”. Osittain toive oli esitetty alkoholitarjoilun, mutta toisaalta myös parkkitilan puutteen vuoksi, sillä Autotarvikkeen pihaan ei useita satoja autoja mahdu. Itse olen kuitenkin sellainen ”vastarannan kiiski”, että päätin uida vastavirtaan ja tulin tapahtumaan omalla autolla. Osittain sen vuoksi, että jätin oman autoni Mulkvistin viikonlopun ajaksi parkkiin Jyväskylän Autotarvikkeen pihaan, ja toisaalta myös sen takia, etten juo laisinkaan alkoholia, joten ajokunnon vuoksi autoa ei tarvinnut jättää kotiin.

Tapahtuma alkoi kun Jyväskylän Autotarvikkeen myyntipäällikkö Vesa Raivio kätteli ja toivotti kaikki paikalle tulleet doorikset tervetulleiksi. Jo tuossa vaiheessa naisporukkaa oli runsaanpuoleisesti paikalla, ja näyttipä vieraiden joukossa olevan ainakin yksi rohkea miespuolinenkin tyyli-iltaan osallistuja. Me emme ehtineet kävellä kovinkaan pitkälle ulko-ovelta, kun luottohuoltoneuvojanani tunnettu Kolehmaisen Jari melkein jo juoksi tervehtimään meitä. Kuulemma huoltoneuvojat osallistuivat ensimmäistä kertaa naisten iltaan, sillä tällä kertaa myös he olivat saaneet kutsun.

Tervetulotoivotuksien ohessa Jari niin kiitteli, että tuntuipa hänestä hyvältä kun lähetin heinäkuisen ohjelmistopäivityksen jälkeen hänelle sähköpostin, jossa kuittasin auton ja kytkimen käyttäytyvän taas kuten ennenkin. En viitsinyt olla tylsä, joten en maininnut tässä välissä mitään, että ollaanhan me asioitu Jyväskylän Autotarvikkeella ohjelmistopäivityksen jälkeenkin. Jari itse oli tuolloin lomalla, joten päätin pitää suuni supussa tämän asian tiimoilta. Tänä ehtoona en halunnut kuitenkaan miettiä pätkääkään sitä, että Volkswagen Mulkvisti on varmasti yksi Jyväskylän Autotarvikkeen historian ”takuuhuolletuimmista” autoista, vaan sen sijaan halusin nauttia hyvästä ruoasta, kiinnostavasta ohjelmasta ja mukavista ihmisistä.

Oikein tarkkaan kun tiiraa, niin tästä kuvasta voi bongata itse kuvaajankin.

Alkupaukkujen hakemisen jälkeen suuntasin naisille hyvin epätavalliseen tapaan suoraan Volkswagen Hyötyajoneuvojen osastolle, josta löytyi kuin löytyikin yksi valkoinen Amarok. Ei tarvinnut muuta kuin laittaa kamera laulamaan ja napsia kuvia suunnasta jos toisesta. Enpä kovinkaan kauaa ehtinyt kamerani kanssa hääriä auton ympärillä, kun jo perääni tultiin huutelemaan, että ehtoon ohjelma alkaa kohta salin puolella. Kuten minusta voi havaita kilometrien päähän, niin en ole kovinkaan kiinnostunut naisten muodista. Vaikka tämä ehtoo pyörikin pääasiallisesti muodin ja tyylin ympärillä, niin siitä huolimatta halusin osallistua, koska pääsihän ehtoon aikana myös autovouhottamaan kunhan vaan muisti olla riittävän omatoiminen.

Itse olen kerran aiemmin osallistunut samantyyppiseen Jyväskylän Autotarvikkeen järjestämään naisten tyyli-iltaan ja silloin itselläni meinasi kieltämättä tulla aika pitkäksi, sillä naisia oli tuolloin paikalla todella vähän eikä ohjelma ollut niin johdonmukaista kuin tänä vuonna oli. Aiemmalla kerralla kuitenkin pieniä henkilöautoja oli enemmän esillä ja paikalla olleet automyyjät esittelivät niitä autoista kiinnostuneille naisille, mikä oli näin bisnesnäkökulmasta ajateltuna ainoastaan hyvä asia.

Ehtoon ohjelma alkoi virallisesti Jyväskylän Autotarvikkeen toimitusjohtajan Seppo Huhtasaaren pitämällä puheella, jossa käytiin lävitse Autotarvikkeen historiaa ja esiteltiin paikalla ollutta henkilökuntaa. Puheen aikana teki vaan muutaman kerran meili karjaista paikalla olleille ”dooriksille”, että voisitteko pitää hieman hiljempaa ääntä. Aholaidantien toimipiste oli puheiden pitämisen kannalta todella huono paikka, sillä ääni kaikui ja paikoitellen hukkui yleisön mölyämisen alle. Onneksi kuitenkin puheenpitäjä malttoi puhua rauhallisesti, joten tarinan juonessa pysyi suhteellisen hyvin mukana.

Seppo Huhtasaari ja Johanna Soilu

Siinä vaiheessa kun tuli Autotarvikkeen huoltoneuvojien vuoro esittäytyä, niin itseäni harmitti suunnattomasti se, etten osaa vislata. Jos olisin osannut, niin siinä vaiheessa olisi voinut muutamat ”vislaukset” heittää ilmoille. Onhan se sanomattakin selvää, että kylillä kuultujen puheiden perusteella Jyväskylän Autotarvikkeen huoltoneuvoja Jari Kolehmainen on jo ”elävä legenda” Volkswagen tyyppien keskuudessa. Yhtä paljon asiaansa paneutunutta huoltoneuvojaa saa hakea, ja tuskin sellaista on edes mahdollista löytää. Varsinkin viimeisen puolentoista vuoden aikana hänen rautaiset hermonsa ovat päässeet loistamaan, sillä kerran jos toisenkin hän on hoitanut loistokkaasti Volkswagen Mulkvistiin liittyviä reklamaatioitani, jotka ovat onneksi menneet takuun piikkiin. Minun tekemistä reklamaatioista ei aivan romaania saa kirjoitettua, mutta vähintäänkin minikokoisen pokkarin niistä saa ihan helposti kasattua. Sen verta paljon niitä on jo ehtinyt puolentoista vuoden aikana kertyä, ja toivottavasti niitä ei enää tämän enempää kerry. (Kop, kop koputan konepeltiä.)

Jyväskylän Autotarvikkeen huoltoporukkaa lienee kiittäminen siitä,

että minä ylipäätänsä vielä olen Volkswagenin omistaja.

Puhuttaessa Jyväskylän Autotarvikkeen huoltoneuvojista, ei pidä unohtaa tahoa, joka on pistänyt ainakin itseltäni kirjaimellisesti pasmat sekaisin. Vaikken olekaan mikään maailman puheliain ihminen, niin siitä huolimatta osaan auto-asioissa esittää sellaisiakin kysymyksiä, joihin edes kokeneimmilta auto-alan ammattilaisilta ei ole löytynyt suoranaisia vastauksia. Edellisen kerran kun Volkswagen Mulkvisti oli Jyväskylän Autotarvikkeella ”takuuremontissa”, niin autoa hakemaan marssiessani olin jo miettinyt valmiiksi liudan kysymyksiä koskien nokka-akselin säätimen remonttia. Kaikki mieltä askarruttavat kysymykset kuitenkin liukenivat päästäni kuin tuhka tuuleen, kun satuin katsomaan huoltoneuvoja Tuomoa silmiin. En tätä kehdannut kirjoittaa aiempaan blogaukseeni, mutta koska naisten tyyli-illassa sai vapaasti mennä sekaisin niin autoista, miehistä kuin muodistakin, niin tuossa "auton huollosta nouto" tilanteessa olisi tehnyt vaan mieli sanoa, että miten jollain ihmisellä voi olla noin nätit silmät. Ja kieltämättä tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun joku sai meikäläisen hiljaiseksi autoasioihin liittyen, sillä vasta päivien päästä mieleeni palautui liuta remonttiin liittyviä kysymyksiä.

Kuten arvata saattaa...

...niin myös Twitter lauloi!

Jyväskylän Autotarvikkeen toimitusjohtajan pitämän puheen jälkeen illan juontaja Johanna Soilu kertoili vielä muutaman sanasen, kunnes erittäin makoisalta näyttänyt buffet-pöytä avattiin. Ainahan sitä sanotaan, että ahneella on p*skanen loppu, mutta siitä huolimatta suuntasimme tarjoilujen ääreen ensimmäisten joukossa. Ainoastaan sen vuoksi, että silloin oli vielä mahdollista löytää vapaa pöydänkulma, jolloin lautasen ja juomalasin kanssa ei tarvinnut niin hirmuisesti taiteilla. Ehtoon ruokailuista vastasi Suomen Juhlatalo, joka oli loihtinut salaatti-kanawokkityyppisen buffetpöydän, josta varmasti löytyi maukasta syötävää jokaiselle illan vieraalle.

Jo ennen ehtoon virallisen ohjelman alkamista oli mukava huomata, että Suomen Juhlatalon henkilökunnan joukossa pyöri vuosien takainen tuttu naamataulu, nimittäin entisen Jyväskylän Viihdekeskuksen tanssienjärjestäjä. Taisin itse olla noin 16-vuotias, kun kävin ensimmäistä kertaa pyörähtelemässä Viihdekeskuksen parketilla ja ennen ajokortin saamista Viihdekeskuksen lattialla tanssittiin parhaimmillaan joka toinen viikonloppu. Palokan Viihdekeskus oli ja on edelleen yksi parhaista tanssilavoista, mitä on ikinä ollut Suomen maaperällä. Mutta niinhän sitä usein taidetaankin sanoa, että parhaat lähtevät täältä aina ensin, ja se dilemma koitui myös Viihdekeskuksen kohtaloksi.

Makoisan buffetin jälkeen ohjelma eteni kohti stailausnäytöstä, josta rehellisesti sanottuna itseltäni jäi kaikki näkemättä. Siinä vaiheessa olin paljon kiinnostuneempi salissa olleista esittelypisteistä ja ennen kaikkea showroomissa olleista Volkkareista, kuin ajantasaisesta muodista. Itselleni on lähestulkoon aivan sama mitä päällä on, kunhan vaatteet ovat vaan omasta mielestä mukavat pitää yllä. Jos vielä sallitaan toinenkin tunnustus, niin itseni piti varta vasten tätä iltaa silmällä pitäen pistää kynnetkin juhlakuntoon Ferrarin punaisella kynsilakalla, mutta voinette kaksi kertaa arvata, että ehdinkö laittaa kynsiäni juhlakuntoon. No en todellakaan.

Naisten tyyli-ilta huipentui puoli yhdeksän jälkeen järjestettyihin arvontoihin, joissa onni suosi onnekkaita naisia. Arvontavoittoina oli niin hotelli- kuin kauneudenhoitolahjakortteja, unohtamatta itse pääpalkintoa ”muuttumisleikki”-lahjakorttia. Kuluneen ehtoon aikana erilaisiin arvontoihin sai osallistua kirjaimellisesti joka puolella taloa, sillä arvontojen suhteen riitti todellakin valinnanvaraa. Arvontalipukkeiden täyttämisen sijaan itse keskityin pääasiallisesti kaiken hyödyllisen krääsän keräilemiseen, kuten esimerkiksi Continental Rengas Oy:n esittelypisteessä oli oikein hyödyllisiä tavaroita tarjolla kotiin viemisiksi. Enkä voinut vastustaa kiusausta metsästää kasaa Jyväskylän Autotarvikkeen logoilla printattuja mainoskyniä, sillä pitihän minun ihan piruilumielessä viedä työpaikan HondaMiehelle sen ainoan ja oikean autoliikkeen mainoskynä. Jo parin päivän testaamisen jälkeen kyseinen mainoskynä on kerännyt laatunsa suhteen ainoastaan kehuja, vaikka HondaMiehen mielestä se edustaakin täysin "vääriä automerkkejä".

Mainoskyniä, suklaata, hedelmäkarkkeja, puhdistusliinoja, rengasmittareita...

Juuri kun astuimme ulos Autotarvikkeen tiloista, niin eräs dooris antoi pihamaalla aika kipakkaa palautetta oven suussa seisseelle järjestysmiehelle. Nainen kertoi olevansa erään toisen automerkin ”kannattaja” ja hän oli kertakaikkisen tyrmistynyt siitä, ettei illan aikana ollut järjestetty minkäänlaista autoesittelyä. Kieltämättä olen itsekin vahvasti samaa mieltä, mutta jos paikalla on kutsuttuina useita satoja naisia, niin autoesittelyn pitäminen taitaa olla täysi mahdottomuus. Jos illan aikana halusi tutustua autoihin, niin se vaati täydellistä omatoimisuutta. Ja jos automyyjien apuja tarvitsi, niin heitä sai kyllä käydä hihasta nykäisemässä. Kukaan ei kuitenkaan illan aikana tullut tuputtamaan yhtään mitään, ja toisaalta ajateltuna se oli ihan mukavaa.

Nordea jakoi meille naikkosille ruusut.

Jo hyvissä ajoin ennen tapahtuma-iltaa Twitterissä virisikin oikein mukava keskustelu asian tiimoilta, sillä siellä heitin ilmoille ajatuksia siitä millaisen auto- ja muotitapahtuman naisille voisi järjestää. Minun mielestäni ohjelma voisi olla hieman vauhdikkaampi ja sellainen, jossa oikeasti pääsisi itse tekemään jotakin. Yksi ohjelman osa-alueista voisi olla nelivetoautoilla ajelua joko mäen rinnettä ylös tai vaihtoehtoisesti kaasu pohjassa hiekkatiellä ajoa. Tässäkin kohtaa tulee eteen kuitenkin vain kasa ongelmia, sillä kaikki naiset eivät näitä asioita halua/uskalla tehdä ja kun vauhti kasvaa niin kasvaa myöskin tieltä suistumisriski. Nykyisellään Jyväskylän Autotarvikkeen järjestämä naisten tyyli-ilta on oikein toimiva paketti niille naisille, jotka ovat muodista kiinnostuneita, mutta mites sitten me muut, joita kiinnostaa enemmän autojen parissa vouhottaminen? Meille naisten tyyli-illan kaltainen tapahtuma ei paljoa antanut, mutta onneksi sentään saimme vouhottaa paikalla olleita hienoja autoja ja komeita miehiä.

Omalta osaltani naisten tyyli-ilta päättyi kuitenkin erittäin onnekkaasti, sillä sain lähteä pippaloista kotiin Volkswagen Amarokilla. Se onkin sitten aivan toinen tarina, joka jatkuu seuraavassa blogauksessa!

¨

Minä ja Volkswagen Amarok CesToFer.

Tarinaa piuhan päästä – Sonera Matkalainen

Mikä on Sonera Matkalainen?

Menneen kesän alussa silmäni osuivat mainokseen, jossa haettiin asiasta kiinnostuneita kuljettajia testaamaan Soneran lanseeraamaa Matkalainen-pilottisovellusta. Palvelua on mahdollista käyttää joko mobiililaitteessa (karsituilla ominaisuuksilla) tai auton obd-pistokkeeseen liitettävän päätelaitteen avulla, jolloin kuljettaja saa käyttöönsä kaikki sovelluksen tarjoamat ominaisuudet.

Yksistään älypuhelimeen ladattava sovellus riittää silloin, jos kuljettaja haluaa saada tietoa ainoastaan säästä, kelikameroista ja liikenneilmoituksista. Autoon asennettavan päätelaitteen avulla on kuitenkin mahdollista saada tietoa edellä mainittujen asioiden lisäksi myös autolla ajetuista matkoista, polttoaineen kulutuksesta, keskinopeudesta, oman lähialueen liikennetiedotteista ja auton ilmoittamista OBDII-stantardin mukaisista vioista.

Älypuhelimeen (Android 4.0, Windows Phone 8.0 tai iPhone iOs 6 tai uudemmat versiot) ladattava Matkalainen-sovellus on kaikille käyttäjille maksuton, jonka lisäksi Sonera tarjoaa 1000 ensimmäiselle Soneran asiakkaalle autoon asennettavan päätelaitteen ilmaiseksi. Sonera toimittaa päätelaitteen toimituskuluitta ja päätelaite on käyttäjilleen ilmainen pilottijakson (vuosi 2015) loppuun saakka, ja 1.1.2016 alkaen päätelaitteesta peritään vuokraa 2,50eur kuukaudessa. Auton asennettavan päätelaitteen saa vuoden vaihteessa palauttaa Soneralle veloituksetta, mikäli sitä ei halua enää pilottijakson jälkeen maksullisesti käyttää.

Matkalainen-palvelun tarkoituksena on sujuvoittaa kuljettajien matkantekoa tarjoamalla hyödyllisiä palveluita ennen matkaa, matkan aikana ja matkan jälkeen. Sovelluksen avulla on mahdollista suunnitella oma ajoreitti siten, että mahdolliset onnettomuuspaikat ja ruuhkat voidaan välttää huonosta ajokelistä puhumattakaan. Matkalaisen toiminta pyörii paljolti kuljettajien sosiaalisuuden ympärillä, joten palvelun avulla on mahdollista saada tien käyttäjiltä varoituksia tiellä olevista eläimistä tai vinkkejä hyvistä taukopaikoista tai vastaavasti antaa tietoa tien päällä vallitsevista poikkeustilanteista.

Autoon asennettavaa päätelaitetta tilatessa sovellus kysyy käyttäjältä lupaa toimittaa matkatietoja Liikenteen turvallisuusvirastolle, joka hyödyntää kerättyjä tietoja tulevaisuuden liikkumisen mallien suunnittelussa. Matkadata toimitetaan jälkikäteen (Soneran toimesta) eteenpäin, kuntatasolle summattuna. Liikenteen turvallisuusvirastolla on oikeus luovuttaa tietoa eteenpäin tutkimustarkoituksiin myös Liikennevirastolle ja Helsingin kaupungille, mutta ilman käyttäjältä erikseen pyydettyä lupaa tietoja ei luovuteta muille tahoille.

Mikäli Matkalainen-pilottijaksoon osallistuvan kuljettajan autovakuutus on Pohjola Vakuutuksessa, niin ajotietojen toimittamisen sallimalla on mahdollista saada 150 euron omavastuuetu nykyiseen vapaaehtoiseen autovakuutukseen, eikä tietojen toimittaminen vaikuta kuljettajan voimassaolevaan vakuutukseen mitenkään. Pohjola Vakuutus kerää päätelaitteen välittämiä tietoja, koska vakuutusyhtiö on kiinnostunut kuljettajan ajotavoista ja tulevaisuuden ajotapoihin pohjautuvista vakuutusmalleista.

Minun Matkalainen

Itse latasin Matkalainen-älypuhelinsovelluksen toukokuun alussa ja varsinaisen autopäätelaitteen asensin kesä-heinäkuun vaihteessa, koska autoni vaatiman suorapistokepäisen obd-johdon saaminen kesti parisen kuukautta. Ensimmäisten kuukausien aikana käytin sovellusta varsinkin pitkien matkojen suunnitteluun, sillä lähtö- ja määränpääkohteet syöttämällä sai ruudulle reaaliaikaisen listauksen matkan varrella olleista häiriöistä, kuten tietöistä ja onnettomuuksista. Toki näitä tietoja on mahdollista saada muistakin lähteistä, mutta Matkalainen kokoaa nopeasti muutamaan ruudulliseen kaikki mitä tulee tietää tulevasta reitistä. Älypuhelin sovellus päivittää jatkuvasti kuljettajan sijaintia, joten sovelluksen aloitusnäytöltä on mahdollista nähdä reaaliaikaisesti itseään lähinnä oleva kelikamera. Näin kesäkeleillä tästä ominaisuudesta ei ole ollut sanottavaa hyötyä, sillä kelikamerat ovat tarjonneet melkeinpä ainoastaan tietoa siitä onko kyseisellä kohdalla ruuhkaa vai ei.

 

 Autopäätelaitteen asentaminen oli odotettua helpompaa, sillä kuljettajan ei tarvinnut tehdä muuta kuin tökätä obd-pistoke kiinni ja sijoittaa laite siten, ettei laitteen yläpuolella ollut yhteyksiä estävää tai haittaavaa metallia. Sonera suositteli GPS- ja GPRS-signaalien vuoksi asentamaan autopäätelaitteen kojetaulun alle, mutta olosuhteiden pakosta pidän ainakin itse laitetta kojelaudan päällä. Laitetta tulee käyttää siten, että pohjapuoli on alaspäin ja autolaitteen johdinsarja on auton kulkusuunnassa kohtisuoraan eteenpäin, jotta auton mittaamat kiihtyvyys- ja hidastuvuustiedot kirjautuvat oikein. Itse en ole suosituksista huolimatta kiinnittänyt laitetta tarroilla, koska laite on pysynyt kojelaudalla paikoillaan ilmankin. Tarroitta kiinnittäminen on mahdollistanut sen, että autopäätelaite on ollut mahdollista välillä pakata pois silmistä, mikäli sitä ei halua aina käyttää. Ainakin itse käytän laitetta ainoastaan pitkillä matkoilla, sillä maitopurkin hakureissulla en laitetta viitsi edes kytkeä päälle.

Noin kahden ja puolen kuukauden aikana olen huomannut, ettei autopäätelaitteen sovellus osaa (lupauksista huolimatta) lukea auton kulutustietoja oikein. Matkalainen on näyttänyt bensankulutukseksi keskimäärin 7,0-7,5l/100km, kun taas auton oma ajotietokone näyttää keskimäärin 4,8-5,2l/100km. Toisinaan olen huvikseni laskeskellut vanhanaikaisesti ”kynää ja paperia” käyttämällä todellisen bensankulutuksen ja se on aina ollut auton oman ajotietokoneen näyttämien lukemien suuruinen. Tätä dilemmaa olenkin jo ehtinyt pohtia usean eri auton omistajan kanssa, sillä itseäni hieman mietityttää, että mistä Matkalaisen päätelaite edes pystyy saamaan auton kulutustietoja. Minulle ei kuitenkaan autoa ostaessa merkitse mitään se kuinka paljon auto kuluttaa tai kuinka paljon se päästää päästöjä, sillä autoa hankkiessa keskityn autonostajan asemassa aivan muihin asioihin. Nykyisen autoni olen omistanut puolitoista vuotta ja vasta nyt loppukesästä kaivoin ensimmäistä kertaa auton kulutuslukematietoja esille, ja nehän näyttivät oikein mukavilta.

Toisinaan on ollut ongelmia myös sovelluksen listaamien kilometrien suhteen, sillä osa ajamistani matkoista on jäänyt kirjautumatta. Esimerkkinä mainittakoon Jyväskylästä Tampereelle ja takaisin, jonka aikana auto oli sammutettu Orivedellä. Matkalistaus oli kerännyt tiedot Jyväskylästä Orivedelle, mutta Orivesi-Tampere väliltä tiedot olivat jääneet puuttumaan. Ihme kyllä taas tiedot väliltä Tampere-Jyväskylä löytyivät, vaikka auto sammutettiin matkan aikana tuolloinkin. Tässäkin kohtaa olen luottanut enemmän auton antamaan tietoon, sillä joko vanhanaikainen trippimittari tai ajotietokoneen listaamat kilometrit ovat olleet lähempänä totuutta kuin Soneran Matkalainen-sovellus.

Sovellus ansaitsee kuitenkin kehut reaaliaikaisesta tiedottamisesta, sillä muutamalla klikkauksella on ollut mahdollista nähdä lähiseudulla olevat poikkeustilat ja kelikamerakuvat. Varsinkin tulevaa talvea silmällä pitäen kelikameroista irtisaatava hyöty korostuu varmasti entisestään, sillä jo ennen Matkalainen-sovelluksen käyttöönottoa olen ollut erittäin aktiivinen kelikameroiden käyttäjä Tiehallinnon nettisivuilla. tällä tavoin on ollut mahdollista tehdä vaikutus omiin kyytiläisiin, sillä kerran jos toisenkin itseltäni on kysytty, että ”miten ihmeessä sä voit tietää kuinka paljon milläkin tiellä on lunta”? Ei tosiaan tarvitse olla ennustaja, sillä internetistä tai Matkalaisen näytöltä nämäkin asiat selviävät, ja ennen kaikkea helpottavat tulevien matkojen aikataulutusta ja reittisuunnittelua.

Kolmen kuukauden kuluttua Sonera Matkalaisen autopäätelaite muuttuu maksulliseksi palveluksi ja olenkin jo pitkään pohtinut jatkaako vai eikö jatkaa palvelun käyttöä. Palvelun jatkamista puoltaa ehdottomasti se tosiasia, että haluan olla mukana kehittämässä kaikkea uutta autoiluun ja liikenteeseen liittyvää. Käytön lopettamista sen sijaan kannattaa sekä autopäätelaitteen kyvyttömyys lukea auton todellista bensankulutusta että ajettujen matkojen kirjautumisissa esiintyneet ajoittaiset ongelmat. Todennäköisesti tulen kallistumaan palvelun käytön jatkamisen puolelle, koska Matkalainen-sovellus kehittyy jatkuvasti ja havaittuja ongelmakohtia pyritään kehittämään toimivampaan suuntaan. Toisekseen autopäätelaitteesta maksettava kuukausivuokra ei päätä huimaa, joten siihen nähden kyseessä on saatavaan hyötyyn nähden halpa investointi.

Jos omasta ajamisestani on pienintäkään hyötyä tulevaisuuden liikenteen kehittämiseen, niin mieluusti kuljetan Soneran Matkalainen-autopäätelaitetta ja sovellusta matkoillani mukana.