Menneen kesän alussa silmäni osuivat mainokseen, jossa haettiin asiasta kiinnostuneita kuljettajia testaamaan Soneran lanseeraamaa Matkalainen-pilottisovellusta. Palvelua on mahdollista käyttää joko mobiililaitteessa (karsituilla ominaisuuksilla) tai auton obd-pistokkeeseen liitettävän päätelaitteen avulla, jolloin kuljettaja saa käyttöönsä kaikki sovelluksen tarjoamat ominaisuudet.
Yksistään älypuhelimeen ladattava sovellus riittää silloin, jos kuljettaja haluaa saada tietoa ainoastaan säästä, kelikameroista ja liikenneilmoituksista. Autoon asennettavan päätelaitteen avulla on kuitenkin mahdollista saada tietoa edellä mainittujen asioiden lisäksi myös autolla ajetuista matkoista, polttoaineen kulutuksesta, keskinopeudesta, oman lähialueen liikennetiedotteista ja auton ilmoittamista OBDII-stantardin mukaisista vioista.
Älypuhelimeen (Android 4.0, Windows Phone 8.0 tai iPhone iOs 6 tai uudemmat versiot) ladattava Matkalainen-sovellus on kaikille käyttäjille maksuton, jonka lisäksi Sonera tarjoaa 1000 ensimmäiselle Soneran asiakkaalle autoon asennettavan päätelaitteen ilmaiseksi. Sonera toimittaa päätelaitteen toimituskuluitta ja päätelaite on käyttäjilleen ilmainen pilottijakson (vuosi 2015) loppuun saakka, ja 1.1.2016 alkaen päätelaitteesta peritään vuokraa 2,50eur kuukaudessa. Auton asennettavan päätelaitteen saa vuoden vaihteessa palauttaa Soneralle veloituksetta, mikäli sitä ei halua enää pilottijakson jälkeen maksullisesti käyttää.
Matkalainen-palvelun tarkoituksena on sujuvoittaa kuljettajien matkantekoa tarjoamalla hyödyllisiä palveluita ennen matkaa, matkan aikana ja matkan jälkeen. Sovelluksen avulla on mahdollista suunnitella oma ajoreitti siten, että mahdolliset onnettomuuspaikat ja ruuhkat voidaan välttää huonosta ajokelistä puhumattakaan. Matkalaisen toiminta pyörii paljolti kuljettajien sosiaalisuuden ympärillä, joten palvelun avulla on mahdollista saada tien käyttäjiltä varoituksia tiellä olevista eläimistä tai vinkkejä hyvistä taukopaikoista tai vastaavasti antaa tietoa tien päällä vallitsevista poikkeustilanteista.
Mikäli Matkalainen-pilottijaksoon osallistuvan kuljettajan autovakuutus on Pohjola Vakuutuksessa, niin ajotietojen toimittamisen sallimalla on mahdollista saada 150 euron omavastuuetu nykyiseen vapaaehtoiseen autovakuutukseen, eikä tietojen toimittaminen vaikuta kuljettajan voimassaolevaan vakuutukseen mitenkään. Pohjola Vakuutus kerää päätelaitteen välittämiä tietoja, koska vakuutusyhtiö on kiinnostunut kuljettajan ajotavoista ja tulevaisuuden ajotapoihin pohjautuvista vakuutusmalleista.
Minun Matkalainen
Itse latasin Matkalainen-älypuhelinsovelluksen toukokuun alussa ja varsinaisen autopäätelaitteen asensin kesä-heinäkuun vaihteessa, koska autoni vaatiman suorapistokepäisen obd-johdon saaminen kesti parisen kuukautta. Ensimmäisten kuukausien aikana käytin sovellusta varsinkin pitkien matkojen suunnitteluun, sillä lähtö- ja määränpääkohteet syöttämällä sai ruudulle reaaliaikaisen listauksen matkan varrella olleista häiriöistä, kuten tietöistä ja onnettomuuksista. Toki näitä tietoja on mahdollista saada muistakin lähteistä, mutta Matkalainen kokoaa nopeasti muutamaan ruudulliseen kaikki mitä tulee tietää tulevasta reitistä. Älypuhelin sovellus päivittää jatkuvasti kuljettajan sijaintia, joten sovelluksen aloitusnäytöltä on mahdollista nähdä reaaliaikaisesti itseään lähinnä oleva kelikamera. Näin kesäkeleillä tästä ominaisuudesta ei ole ollut sanottavaa hyötyä, sillä kelikamerat ovat tarjonneet melkeinpä ainoastaan tietoa siitä onko kyseisellä kohdalla ruuhkaa vai ei.
Noin kahden ja puolen kuukauden aikana olen huomannut, ettei autopäätelaitteen sovellus osaa (lupauksista huolimatta) lukea auton kulutustietoja oikein. Matkalainen on näyttänyt bensankulutukseksi keskimäärin 7,0-7,5l/100km, kun taas auton oma ajotietokone näyttää keskimäärin 4,8-5,2l/100km. Toisinaan olen huvikseni laskeskellut vanhanaikaisesti ”kynää ja paperia” käyttämällä todellisen bensankulutuksen ja se on aina ollut auton oman ajotietokoneen näyttämien lukemien suuruinen. Tätä dilemmaa olenkin jo ehtinyt pohtia usean eri auton omistajan kanssa, sillä itseäni hieman mietityttää, että mistä Matkalaisen päätelaite edes pystyy saamaan auton kulutustietoja. Minulle ei kuitenkaan autoa ostaessa merkitse mitään se kuinka paljon auto kuluttaa tai kuinka paljon se päästää päästöjä, sillä autoa hankkiessa keskityn autonostajan asemassa aivan muihin asioihin. Nykyisen autoni olen omistanut puolitoista vuotta ja vasta nyt loppukesästä kaivoin ensimmäistä kertaa auton kulutuslukematietoja esille, ja nehän näyttivät oikein mukavilta.
Toisinaan on ollut ongelmia myös sovelluksen listaamien kilometrien suhteen, sillä osa ajamistani matkoista on jäänyt kirjautumatta. Esimerkkinä mainittakoon Jyväskylästä Tampereelle ja takaisin, jonka aikana auto oli sammutettu Orivedellä. Matkalistaus oli kerännyt tiedot Jyväskylästä Orivedelle, mutta Orivesi-Tampere väliltä tiedot olivat jääneet puuttumaan. Ihme kyllä taas tiedot väliltä Tampere-Jyväskylä löytyivät, vaikka auto sammutettiin matkan aikana tuolloinkin. Tässäkin kohtaa olen luottanut enemmän auton antamaan tietoon, sillä joko vanhanaikainen trippimittari tai ajotietokoneen listaamat kilometrit ovat olleet lähempänä totuutta kuin Soneran Matkalainen-sovellus.
Kolmen kuukauden kuluttua Sonera Matkalaisen autopäätelaite muuttuu maksulliseksi palveluksi ja olenkin jo pitkään pohtinut jatkaako vai eikö jatkaa palvelun käyttöä. Palvelun jatkamista puoltaa ehdottomasti se tosiasia, että haluan olla mukana kehittämässä kaikkea uutta autoiluun ja liikenteeseen liittyvää. Käytön lopettamista sen sijaan kannattaa sekä autopäätelaitteen kyvyttömyys lukea auton todellista bensankulutusta että ajettujen matkojen kirjautumisissa esiintyneet ajoittaiset ongelmat. Todennäköisesti tulen kallistumaan palvelun käytön jatkamisen puolelle, koska Matkalainen-sovellus kehittyy jatkuvasti ja havaittuja ongelmakohtia pyritään kehittämään toimivampaan suuntaan. Toisekseen autopäätelaitteesta maksettava kuukausivuokra ei päätä huimaa, joten siihen nähden kyseessä on saatavaan hyötyyn nähden halpa investointi.
Jos omasta ajamisestani on pienintäkään hyötyä tulevaisuuden liikenteen kehittämiseen, niin mieluusti kuljetan Soneran Matkalainen-autopäätelaitetta ja sovellusta matkoillani mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti