Volkswagen Mulkvisti goes Lapland

Ylläs – Levi – Rovaniemi 16. - 20.4.2015

Matkapäivä 16.4. Jyväskylä – Ylläs

Olen ihminen, joka halajaa Lappiin vähintäänkin kerran vuodessa. En ole kuitenkaan tohtinut antaa Volkkariani autojunakuljetuksen armoille, sillä olen kuullut kuljetuksista yhtä sun toista ”kauhutarinaa”. Olen myös vahvasti sitä mieltä, että aitoon lappifiilikseen päästääkseen Lappiin pitää ajaa itse. Lappi on tunnettu pitkistä välimatkoistaan, joten kilometrien sijaan pitäisikin pyrkiä ajattelemaan välimatkoja ajallisesti. On huomattavasti helpompaa ajatella, että Ylläkseltä Leville ajaa vajaan tunnin kuin että alkaisi laskea kartasta kuinka monta kukkulaa täytyy kiertää päästäkseen määränpäähänsä.

Ehkä jo perinteeksikin muodostunut Lapin turneemme on yleensä ajoittunut ajallisesti heinäkuun puoleen väliin, mutta viime vuodesta lähtien olemme käväisseet Lapissa jo huhtikuun puolella. Itse asiassa jos aivan tarkkoja ollaan, niin olemme olleet nyt kahtena vuotena peräkkäin tismalleen samaan aikaan Lapissa. Aivan täydellisesti näitä reissuja ei voi verrata keskenään, sillä vuonna 2014 elettiin sesonkiaikaa (pääsiäinen) ja tänä vuonna puolestaan Lapin vierailumme ajoittui reippaasti sesongin ulkopuolelle.

Tämän vuotinen Lapin turneemme alkoi, kun Volkkari kaarasi pois kotipihasta torstai-aamuna hieman ennen kello aamukuutta. Jo viikkoja ennen matkaan lähtöä olin lukeutunut Accuweather.com ja Kelikamerat-palveluiden vakiokäyttäjiin, sillä muutamaa viikkoa aiemmin Volkkarin alle oli vaihtunut kesärenkaat. Tiedän, että tässä vaiheessa monen lukijan kasvoille valahtaa kauhistunut ilme. Kesärenkailla Lappiin huhtikuussa, oletko menettänyt järkesi? Minä kuitenkin päätin luottaa omaan intuitiooni ja kokemuksiini viime vuoden reissusta, jolloin varauduin Lapin reissuun nastoilla. Tuolloin tiet olivat kuitenkin täysin sulia ja kuivia, aivan Saariselälle asti, joten syyllistyin nastoilla ainoastaan tieverkoston turhaan kuluttamiseen.

Kuva: Liikennevirasto

Torstaiaamuiset kelikamerakuvat vastasivat täysin sääennusteita, sillä tiestö oli kauttaaltaan vitivalkoinen aina Äänekoskelta ylöspäin noin Kärsämäelle saakka. Pahimmillaan teillä oli lumiloskaa viitisen senttiä, mutta tiellä harvakseltaan kulkeva liikenne onneksi aurasi ajouria lumesta puhtaaksi. Minä rohkenisin väittää, että tuossa kelissä nastoista ei olisi ollut merkittävää hyötyä (ellei oteta huomioon hätäjarrutusta), sillä renkaassa olevista urista se oli kiinni miten hyvin loska puskeutui renkaan alta pois.

Ainoa asia mikä täytyi muistaa, oli jarrutusmatka, joka moninkertaistui kesärenkailla lumisohjossa ajettaessa. Itse ajoin lumisohjossa noin 80km/h, eleettömiä ja hallittuja ohjausliikkeitä käyttäen, enkä kyllä kertaakaan tuntenut, että yksikään autoni rengas olisi menettänyt otteen tien pintaan. Ainoastaan auraamattomilta bussipysäkeiltä liikkeelle lähdettäessä eturenkaat pyörähtivät muutaman kerran tyhjää, tien päällä olleen lumisohjon päällä.

Kuva: Google Maps

Menomatkamme suunnitelma oli yksinkertaisesti siirtyä Jyväskylästä Ylläkselle, ilman sen suurempia välistoppeja. Totutusta poiketen, päätimme tällä kertaa toteuttaa Lapin reissumme päin vastaisessa suunnassa, sillä yleensä olemme menneet Lappiin Rovaniemen kautta. Nyt päätimmekin mennä suoraan Tornion kautta Ylläkselle ja laskeutua alas, kohti kotia, Rovaniemen kautta. Lähestyessämme Oulua, tiesää alkoi muuttua kannaltamme positiivisempaan suuntaan. Siitä eteenpäin, alkoikin kirjaimellisesti Lapin kesä. Oli kieltämättä mielenkiintoista huomata, miten äkkiä sää voi vaihdella monipuolisista sääolosuhteissa tunnetussa Suomessa.

Lapin matkailurutiineihimme on perinteisesti kuulunut maittavan aamiaisen nauttiminen Pyhäjärven Abc:llä, emmekä tälläkään kertaa tehneet poikkeusta. Hetken aikaa sitä pystyi tuntemaan itsensä kuljetusalan ammattilaiseksi, sillä aamiaisella ei ollut meidän lisäksemme kuin ammatikseen keskiviivaa tuijottavia kuljettajia. Viime aikoina valitettavan moni Abc on kuitenkin joutunut luopumaan buffetpöytätyyppisen aamiaisen tarjoamisesta vähäisen kysynnän vuoksi, mutta onneksemme Abc Pyhäjärvi tarjosi vielä ainakin toistaiseksi tätä mahdollisuutta tienkäyttäjille.

Oikeastaan Pyhäjärveltä ylöspäin saimmekin kokea ns. rekkamiehen paratiisin, sillä tien päällä sai lähestulkoon koko ajan ajaa yksinään. Liikenteessä ei liiemmin ollut ärsyttäviä persekuppareita tai maisemia ihailevia köröttelijöitä. Tosin lumisohjoalueella tiputtelin hieman ajonopeutta, sillä sohjossa ei aivan tohtinut kesärenkailla ajaa satasta. Tiesään parannuttua, iskin jalkatuntumalla toimivan vakionopeudensäätimen nopeuteen 110km/h ja sillä nopeudella oli hyvä posotella tyhjiä teitä pitkin kohti pohjoista.

Jostain kumman syystä matka Jyväskylästä Ylläkselle sujui kuin heittämällä ja lähestulkoon ”yhden pysähdyksen taktiikalla”. Lapin reissuilla pyrin välttelemään auton trippimittariin katsomista, sen sijaan pyrin keskittymään itse ajamiseen. Tämä taktiikka toimi tälläkin kertaa, sillä 300 kilometrin kohdalla ihmettelin oikein ääneen, että ”ei me kyllä näin pitkään vielä olla voitu ajaa”. Hyvästä taktiikasta ja erittäin hiljaisesta liikenteestä lienee kiittäminen myös sitä, että menomatkalla ajaminen ei alkanut kyllästyttää missään vaiheessa. Kun taskuparkkeerasin Mulkvistin LaplandHotels Äkäshotellin parkkiin, auton trippimittarissa oli tarkalleen 702 kilometriä.

Lappihulluudestani lienee kiittäminen myös sitä, että olemme hyvinkin ”merkkiuskollisia” lappilaisia hotelleja kohtaan. Mikäli vaan mahdollista niin pyrin varaamaan majoitukset LaplandHotels-ketjun hotelleista, sillä kuulun heidän kanta-asiakasjärjestelmäänsä LappiKlubiin. Lisäksi olen usein varannut heiltä lomia etukäteen ns. tiskin alta, joten tämänkin reissun varasin suoraan ”omalta yhteyshenkilöltäni” verkkokaupan sijasta. Jo vuodesta 2009 lähtien olemme majoittuneet Ylläksen reissuillamme Äkäshotellin lomahuoneistoissa, sillä olemme todenneet kyseisen kohteen olevan erittäin hyvällä hintalaatusuhteella varustettu.

Normaalisti olemme majoittuneet Kanerva-huoneistossa, joka sijaitsee aivan hotellin päärakennuksen vieressä. Jostain kumman syystä itseäni alkoi majoituspaketteja varatessa kiinnostaa, josko uskaltaisimmekin kokeilla Kanervan vieressä sijaitsevia Äkästar-huoneistoja. Nämä huoneistot eivät olleet kuin parikymppiä kalliimpia kuin Kanervat, joten päätin olla rohkea ja tarttua tilaisuuteen. Äkästar-huoneistot ovat Äkäshotellin uusimpia lomahuoneistoja, sillä niitä ei ole edes ollut olemassa silloin kun olen itse käynyt ensimmäistä kertaa Ylläksellä. Lomahuoneistojen rakennusvuosi on 2009, ja tämän huomasi huoneistojen yleisessä siisteydessä.

Matkasuunnitelman mukaisesti olin varannut majoituksen Ylläkseltä kahdeksi yöksi, jonka jälkeen tarkoituksena oli jatkaa matkaa eteenpäin. Hotelliin sisään kirjautuminen tuli suoritettua hieman ”silmät ristissä”-fiiliksellä, sillä vastaanottovirkailija näki varmastikin meikäläisen naamataulusta, että tuo tyyppi on ajanut koko päivän. Pienen jonottelun jälkeen saimme kuitenkin avaimet käteen ja pääsimme suunnistamaan kohti rakennuksen toisella puolella sijainnutta lomahuoneistoamme. Olenkin aina pitänyt Äkäshotellin persoonallisista huoneistoavaimista, sillä tälläkin kertaa avaimissa roikkui pienet tiu’ut ja puusta tehty sydän.

Matkatavarapaljouden roudaamisesta selvittyämme päätimme suunnata tapaamaan Äkäslompolon ehdottomia legendoja; Pizzeria Eväskoria ja Jounin (some)Kauppaa. Hotellilta kertyi matkaa Ylläksen keskustaan noin puolisen kilometriä, mutta itselleni oli jäänyt vielä ”ajovaihde” päälle, joten päätimme suunnata Ylläksen kirkolle autolla. Ensiksi suuntasimme nauttimaan Suomen, ellei jopa koko maailman parhaita pitsoja pieneen, mutta erittäin tunnelmalliseen pizzeriaan.

Ainakin omalla kohdallani Ylläksen reissu ei ole mitään ilman käyntiä pizzeria Eväskorissa. Ruokapaikan listoilta löytyy niin perinteisiä, kuin karhu- ja porotäytteilläkin hifisteltyjä pizzoja. Jollei tykkää lappilaisista erikoisuuksista, niin listalta saa valita pizzan myös neljällä vapaavalintaisella täytteellä. Itse päädyin nimenomaisesti tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä en erityisesti ole riistaruoan ystävä. Ja jos joku vielä miettii, että mitä ihmeellistä Eväskorin pitsoissa oikein on, niin minun mielestäni taikasana on ”tomaattisose”, sillä sen maku on jotain käsittämätöntä.

Kuva: Google Maps

Ainahan on sanottu, että ruokakauppaan kannattaa mennä maha täynnä. Niin mekin teimme. Erittäin maukkaan pizzahetken jälkeen suuntasimme auton nokan kohti tien toisella puolella ollutta, koko Suomen ellei jopa maailman tuntemaa Jounin Kauppaa, joka ei liiemmin esittelyitä kaipaa. Jounin Kauppa on kätevien kulkuyhteyksien päässä Äkäshotellilta, ja kaupan valikoimat riittävät täydentämään lappilomalaisen jääkaapin. Valitettavasti itse Jounia ei kylillä tällä kertaa näkynyt, mutta siitä huolimatta kaupan pihasta täytyi tälläkin kertaa napata kuva muistoksi.

Ensimmäisen matkapäivän ehdoton kohokohta koitti kello yhdentoista aikaan illalla, kun Äkäshotellin Pirtukirkon lauteille kipusi Jari ”Jack” Sillanpää. Jos aivan rehellisiä ollaan, niin en ole koskaan nähnyt Pirtukirkkoa niin täynnä, kuin mitä se oli kyseisenä iltana. Onnistuimme löytämään yhden vapaan pöydän aivan lavan vierestä, josta pystyi näkemään Siltsun sivustapäin. Jo hyvissä ajoin ennen keikkaa tanssilattia oli tupaten täynnä yleisöä, joten sinne ei edes tehnyt mieli yrittää tunkea itseään. Jäimme siis aivan suosiolla sivummalle, sillä tärkeintähän oli kuulla kun Jari laulaa.

Jari Sillanpää esiintyi noin puolentoista tunnin ajan ja keikka oli biisi toisensa jälkeen yhtä tykitystä. Jos minun mielipidettäni kysytään, niin Jari on se yksi ja ainoa, maan päällä oleva, tangokuningas.

Päivä Äkäslompolossa 17.4.

Suhteellisen hyvin nukutun yön jälkeen, perjantaipäivä lähti käyntiin Äkäshotellin maukkaalla aamiaisella. Puhuttaessa LaplandHotels-ketjun aamiaisista, alkaa kuola valua välittömästi suupielistä. Oma aamiaisrutiinini on jo vuosia ollut samanlainen: ensiksi vedetään pohjat vastapaistetuilla sämpylöillä, jonka jälkeen kupillinen suklaamuroja, sitten vattuhillolla päällystettyjä paahtoleipiä ja jälkiruoaksi vastapaistettuja vohveleita mansikkahillolla. En tälläkään kertaa poikennut rutiineistani, sillä hotelliaamiaisella täytyy syödä kaikkea sellaista, jota ei normaalisti kotona aamiaisella söisi.

Perjantaipäiväksi emme olleet asettaneet sen suurempia matkasuunnitelmia, sillä tavoitteena oli ainoastaan rentoutua ja jalkautua Äkäslompoloon kylään. Ennen kävelylenkille lähtemistä päätimme kuitenkin laskeutua auton avustuksella Ylläksen maisematietä alas, päästäksemme maisematien alkupäässä sijainneiden kauppojen luokse. Alhaalla sijaitsi huomattavasti Jounin kauppaa pienempi, Eelin kauppa sekä muutama laadukas matkamuistomyymälä. Eelin kaupasta mukaamme tarttui juuri paistetut reikämunkit ja simapullo, sillä päätimme juhlistaa vappua hieman etukäteen. Matkamuistomyymälästä puolestaan mukaan tarttui Jullin hieno kortti, jota ei voinut jättää lähettämättä omalle työpaikalle.

Kivuttuamme maisematietä pitkin takaisin, kurvaisimme auton kanssa Äkäslompolon kylällä sijainneita matkamuistomyymälöitä lävitse. Äkäslompolon kylällä sijaitsee niin urheilutekstiili ja -välinekauppoja, kuin lappilaisia matkatavaramyymälöitäkin. Yleensä olemme käyneet katsastamassa ainoastaan matkamuistomyymälöiden tuotevalikoimat, mutta tällä kertaa päätimme tutustua lähestulkoon kaikkiin putiikkeihin, joita satuimme bongaamaan Ylläksen päätieltä käsin. Jounin kaupan viereisessä ostoskeskuksessa bongasimme jo vuosien varrelta tutuksi tulleen puukäsityökaupan, jonka hyllyillä on tunnetusti erityisen laadukkaita matkamuistoja. Tällä kertaa kyseisestä liikkeestä mukaamme tarttui poron aitoja pipanoita, joita ostimme pari pussia kotiin viemisiksi.

Aina Äkäshotellilla majoittuessaan ei voi jättää käyttämättä huoneistojen, erittäin hyviä löylyjä tuovia saunoja. Kooltaan lomahuoneistojen saunat ovat suhteellisen pieniä, mutta ne ovat erittäin hyvin rakennettuja. Saunaan mahtuu nätisti 2-4 henkilöä, ja kiukaan tuottamat löylyt ovat erittäin napakat. Yleensä olemmekin saunoneet Ylläksellä vieraillessamme 1-2 kertaa päivässä, sillä edes oman kerrostalon saunassa ei ole yhtä maittavia löylyjä kuin mitä Äkäshotellin saunoissa on. Saunat lämpiävät noin puolessa tunnissa, eikä niiden jälkituulettaminen ole aivan mahdoton homma. Kesäkelilläkin saunan tohtii lämmittää, sillä sauna tuulettuu niin hyvin, ettei siitä hohda tuskastuttavissa määrin lämpöä varsinaisen huoneiston puolelle.

Kanerva-huoneistoon verrattuna Äkästar-huoneistossa oli huomattavasti paremmat ruoanlaittomahdollisuudet, sillä Äkästarissa oli lähestulkoon täysivarusteltu keittiö, Kanervan minikeittiön sijaan. Ainoana miinuksena voitaneen mainita pyykinpesukone, jota ei Äkästar huoneistossa Kanervan tavoin ollut. Muilta osin Äkästar-huoneisto oli huomattavasti Kanervaa laadukkaampi, ja luonnollisesti myös siistimmässä kunnossa, koska kyseessä oli vasta vuonna 2009 rakennettu rakennus.

Perjantaipäivän lounaspaikaksi valikoitu Ylläksen toinen ruokalegenda: Julli's Burger.

Ehtoolla Äkäshotellin Pirtukirkossa olisi esiintynyt Jorma Kääriäinen Yhden Tähden Orkesterinsa kanssa, mutta kellon lähennellessä yhtätoista alkoi silmäkulma myöskin lurpattaa  kiinni.

Matkapäivä 18.4. Ylläs – Levi 

Lauantaiaamuna Äkäshotellin aamiaisella oli huomattavasti vähemmän kansaa kuin edellisenä aamuna, sillä tällä kertaa ruoannoutopisteisiin ei liiemmin tarvinnut jonotella. Aamiainen sujui osaltani samoilla tavoin kuin edellisaamunakin, sillä miksipä sitä täytyisi alkaa muuttamaan hyviksi toteamiaan rutiineja. Hyvin maistuneen aamiaisen jälkeen pakkasimme viimeiset tavarat kasaan, sillä päivän ohjelmalistalla oli vuorossa siirtyminen Ylläkseltä Leville. Ajomatka ei ollut kovinkaan pitkä, sillä kokonaisuudessaan mittariin kertyi kilometrejä noin 65 kilometriä ja aikaa kyseisen välin ajamiseen vierähti vajaa tunti.

Emme kuitenkaan ajaneet suorinta reittiä Leville, sillä päätimme poiketa Kittilän keskustassa ostoksilla. Kittilän keskustan päätie on noin puolisen kilometriä pitkä, ja tien varressa on kauppoja kumpaisellakin puolella. Bongasimme tien laidasta muutaman matkamuistomyymälän, joissa päätimme käydä pyörähtämässä. Matkamuistomyymälöistä ei kuitenkaan tarttunut matkaamme mitään, sillä hyllyillä olevat tavarat olivat hieman liian hienoja meidän sisustusmakuumme. Aivan tyhjin käsin emme kuitenkaan lähteneet Kittilän keskustasta, sillä kävimme ostoksilla paikallisessa lähikaupassa, jottei Levillä tarvinnut juosta suorinta reittiä ruokakauppaan.

Kuva: Google Maps

Kittilä-Levi väli oli reissun helpointa ajoa, sillä tuolla välillä sai posotella suoraan, ilman sen suurempia kääntymisiä. Matkan varrelle mahtui Kittilän lentokenttä, jossa olisi sijainnut myöskin Europcarin toimipiste. Ennen reissuun lähtemistä tutkailin Europcarin sivustoja, sillä silkasta mielenkiinnosta olisin halunnut käydä ajelemassa yhtä jos toista autoa pohjoisen kaltevilla ja kapeilla teillä. Harmikseni huomasin, että he vuokraavat ajoneuvoja ainoastaan päivätaksalla, joten en nähnyt järkeväksi maksaa koko päivän vuokraa, kun ajot olisivat suurella todennäköisyydellä olleet ainoastaan vain muutamia tunteja. Ehkäpä seuraavaa Lapin reissua suunniteltaessa Europcarilta voisi kysäistä, että olisiko autoja mitään mahdollisuutta saada lyhyemmälle ajalle vuokralle, ellei autoilla ole kyseisenä ajankohtana muuta keikkaa.

Kello oli vasta hieman yli puolenpäivän kun kaarasimme LaplandHotels Sirkantähden pihaan. Aikaisesta saapumisajastamme huolimatta päätimme kokeilla onneamme ja suuntasimme kysäisemään, josko huoneemme olisi jo luovutuskunnossa. Onneksemme huoneemme oli jo valmis, joten saimme roudattua tavaramme sinne ennen jalkautumistamme Levin keskustaan. Olen aina tykännyt majoittua Sirkantähteen, sillä heidän hotellinsa piha on sellainen, jossa auton saa kätevästi pakitettua matkatavaroiden lastaamista varten aivan hotellihuonekäytävän edustalle. Minä en ainakaan henkilökohtaisesti tykkää hirmuisesti painavien matkalaukkujen raahaamisesta, suuntaan enkä toiseen.

Sisäänkirjautumisen jälkeen jalkauduimme Levin keskustaan ja ensitöiksi tavoitteena oli löytää ehtoon bilepaikka, Levin HulluPoroAreena. Olin saanut erittäin kätevän turistioppaan Sirkantähden vastaanottovirkailijalta, joten sen perusteella oli kätevää suunnistaa kylillä. Levi on kohteena sellainen, että sitä en ainakaan henkilökohtaisesti tunne vielä niin hyvin kuin Äkäslompoloa, sillä siellä en enää liiemmin karttoja kaipaa. Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme HulluPoroAreenan, joka sijaitsi aivan eri paikassa missä olimme kuvitelleet sen sijainneen. Pääasia kuitenkin, että nyt osasimme suunnistaa paikan päälle ehtoolla.

Kuva: Google Maps

HulluPoro-seikkailun jälkeen suuntasimme tutkimaan Levin matkamuistomyymälöitä, joita sijaitsi lähestulkoon joka kadun kulmassa. Ulkohabitukseltaan Levin keskusta muistuttaa Alppikylää, sillä vierivieressä sijainneiden rakennuksien perusteella ei välttämättä uskoisi, että ollaan Suomessa. Pienen matkamuistomyymälä turneen jälkeen suuntasimme etsimään lyhintä reittiä Kylpylähotelli Levitunturin päärakennukseen. Kyseisessä hotellissa emme ole koskaan olleet yötä, mutta olemme usein käyneet siellä tansseissa ja ennen kaikkea nauttimassa erittäin makoisista pitsoista. Levitunturin pitsat eivät aivan Eväskorin laatuun yllä, mutta jos olet Levillä hyvää ruokapaikkaa vailla, niin voin lämpimästi suositella Levitunturin aularavintolaa.

Pitsojen äärellä mieleen heräsi ajatus, josko lähtisimme iltapäivän ratoksi ajelulle Gondoli-hissillä? Ajatus on hiipinyt mieleen jo aiemmillakin Lapin reissuilla, mutta valitettavasti aikataulut ovat olleet niin kiireiset, ettei ajelulle ole jäänyt aikaa. Nyt oli kuitenkin toisin, sillä päiväsaikaan emme olleet sopineet mitään tarkkaa ohjelmaa. Emme omanneet aiempaa kokemusta Gondoleista, joten päätimme aloittaa tutustumisen Levin lyhimmästä Gondolireitistä, joka vei Levin kylältä mäen varrella sijainneeseen hotelli- ja kokousrakennukseen. Hintaa edestakaiselle reissulle kertyi 4,50eur per matkustaja, joten mistään mahdottoman kalliista lystistä ei ollut kyse. Gondoli-hissimatkustaminen kirpaisi hieman vatsan pohjasta, sillä ylöspäin meneminen tuntui haastavammalta kuin alaspäin tuleminen.

 

 

Lauantaiehtoon varsinainen kohokohta oli Paula Koivuniemen esiintyminen HulluPoroAreenalla. Paikalle oli kerääntynyt ihmisiä ”tupa täyteen”-meiningillä, joten päätimme jäädä suosiolla hieman sivummalle. Areena oli onneksi rakennettu siten, että taaempaakin näki lavalle varsin mainiosti.

Matkapäivä 19.4. Levi – Rovaniemi

Sunnuntaipäivän työlistalla oli siirtyminen Suomen kartalla alaspäin, Leviltä Rovaniemelle. Ensiksi vuorossa oli kuitenkin Sirkantähden aamiaisen nauttiminen, joka lähestulkoon vastasi Äkäshotellin aamiaistarjontaa. Leviltä kertyi matkaa Rovaniemelle noin 170 kilometriä, joten päivän ajelut menivät täysin lämmittelyn piikkiin. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että ajaminen alkaa tuntua ajamiselta vasta sitten kun trippimittarissa on kilometrejä yli kolmesataa. Liikenne oli kuitenkin hyvin rauhallista, joten tien päällä sai pääosin ajella yksinään. Tälläkään välimatkalla emme nähneet yhtään poroa, vaikka yleensä tienposket ovat olleet poroja tulvillaan.

Ennen majoituspaikkaan siirtymistä koitti ehkä se reissuin jännittävin ja odotetuin hetki: näkisimmekö Joulupukin? Kävimme vuonna 2009 kuvauttamassa itsemme pukin kanssa, joten tällä kertaa päätimme jättää sattuman varaan kohtaammeko pukin vai emme. Aiempina vuosina olemme nähneet pukin liikkuvan kammarinsa ulkopuolella, jolloin hänestä on saanut ottaa omalla kamerallakin valokuvia. Viimeksi viime pääsiäisenä bongasin hänet erään kaupan ovelta, ja sain napattua hänestä alla olevan poseerauskuvan.

Mietin kuitenkin pitkään, että olisiko sittenkin pitänyt käydä pukin juttusilla? Eipä minulla sen kummoisempaa asiaa olisi ollut, kuin erään lahjatoiveen päivittäminen. Siitä asti kun täytin 20-vuotta olen toivonut pukilta punaista avoautoa. Nyt sen punaisen avoauton tilalle voisi vaihtaa Ferrarin punaisen Volkswagen Amarokin, mutta eikös sitä niin sanota, että kyllä pukki tietää!

Oli varannut Rovaniemeltä yhden yön majoituksen Rantasipi Pohjanhovista, sillä sunnuntain ohjelmassa oli entisen Taikakuu-solistin Janne Raappanan esiintyminen Ravintola Valdemarissa. Hotelli Pohjanhovi ja Ravintola Valdemari sijaisevat aivan vastakkain toisiaan, välissä menevän joen vastarannoilla. Palvelu on ollut aina Hotelli Pohjanhovissa todella asiallista, eikä heidän huoneidenkaan siisteydessä ole ollut moitteen sanaa. Lisäksi hotelli sijaitsee todella kätevällä paikalla, sillä se on hieman reunassa keskustan hälinöistä, mutta kuitenkin aivan kävelymatkan päässä keskustasta.

Ainoana miinuksena voidaan mainita hotellin pienehkö parkkipaikka, jolle tekee sesonkiaikana tiukkaa saada mahtumaan oma auto. Toiseksi parkkipaikka sijaitsee pienen matkan päässä hotellin vastaanottoaulasta. Tällä kertaa matkailijoita ei ollut montaakaan liikkeellä, sillä parkkialueella oli Mulkvistin lisäksi ainoastaan neljä autoa. Joten mieluisan parkkipaikan sai täysin vapaasti valita. Matkatavaroita sai sen sijaan raahata muutaman kadunkulman verran, sillä en viitsinyt kurvaista Mulkvistia hotellin pääoven eteen ”hetkiparkkiin”, sillä parkkialueelle takaisin päästäkseen olisi pitänyt kiertää muutama kadun kulma, kiitos yksisuuntaisten katujen.

Jo huonevarausta tehdessäni olin esittänyt toiveen ikkunasta joelle päin ja toiveemme myös toteutettiin. Eipä tuo joki tähän vuodenaikaan kovin kummoinen ollut, mutta aina se näkymä toisen hotellin seinän tuijottamisen voitti. Hotellihuoneemme ikkunasta oli mahdollista nähdä myös Jätkänkynttiläsilta, joka on luonnossa, joen rannalta katsottuna varsin näyttävä näky. Joskus menneinä vuosina olemme jalkaisin ylittäneet sillan, eikä lentoon lähteäkseen tarvitse kovinkaan kummoista tuulta olla.

Ennen ehtoon varsinaista ohjelmaosuutta päätimme jalkautua Rovaniemen keskustaan ja käydä katsomassa, josko keskustassa olisi joitain putiikkeja sunnuntainakin avoinna. Valitettavasti suurin osa matkamuistomyymälöistä oli suljettuina, mutta kaupunkireissulta tarttui mukaamme kuitenkin jääkaapin- ja mahantäytettä. Kokonaisuutena Rovaniemen keskusta oli hiljainen, sillä kaupungilla kuului melkeinpä ainoastaan parhaimmillaan 35m/s puhaltavan tuulen ujellus. Itsekin lähdin liikenteeseen ilman hattua, mutta jo ensimmäisessä kadun kulmassa se piti kaivaa laukun pohjalta esiin.

Kuva: Google Maps

Illan varsinainen ohjelma alkoi tasan kello kuusi Ravintolan Valdemarissa, jossa esiintyi Janne Raappana oman ”teatteriryhmänsä” kanssa. Janne on meille tuttu jo vuosien takaa, hänen vielä esiintyessään Taikakuu-orkesterin solistina. Ja taisipa Raappanan Janne esiintyä allekirjoittaneen ammattikorkeakoulusta valmistujaisjuhlissakin, kesäkuussa 2009.

Ehtoon esityksen aikana nähtiin läpileikkaus perisuomalaisesta tanssilavakulttuurista, johon luonnollisestikin kuuluu orkesteri, orkesterin (päihtynyt) palkanmaksaja ja (päihtynyt) tanssiyleisö. ”Musiikkinäytelmä” kesti parisen tuntia ja se oli äärimmäisen laadukkaasti tehty esitys. Uskaltaisin väittää, että jokainen meistä on joskus elämänsä taipaleen varrella eksynyt lavatansseihin. Hyvin usein lavatansseihin kuuluu päihtynyt yleisö, joka tuntee oikeudekseen käydä aukomassa päätään esiintyvälle orkesterille, useimmiten täysin suotta.

Matkapäivä 20.4. Rovaniemi – Jyväskylä

Aamun valjettua Rovaniemellä, edessä oli enää reissun toiseksi haastavin osuus – kotimatka noin 565 kilometriä. Volkswagen Mulkvisti suuntasi keulansa kohti kotia aivan heti aamiaisen jälkeen. Edellisehtoona olimme käyneet tankkaamassa Mulkvistin tankin täyteen, joten sillä kelpasi posotella kohti kotia. Yksisuuntaisia katuja lukuun ottamatta Rovaniemen keskusta oli todella kätevä paikka ajaa, sillä meidän ei tarvinnut kääntyä kuin muutamasta risteyksestä kun olimmekin jo nelostiellä. Sinne päästyämme ei enää tarvinnut sen suuremmin ajatella, sillä nelostietä pitkin pääsimme lähestulkoon omalle kotiovelle asti.

Kuva: Google Maps

Menomatkan aikana Suomen teillä järjestettiin vuorokauden mittainen tehoratsia, jossa valvottiin kuljettajien ajonopeuksia. Tämän vuoksi ajelinkin menomatkan todella nätisti, mutta samaa ei voi sanoa kotimatkasta. Kotimatkalla oli todella hiljainen liikenne, mitä nyt ainoastaan muutamia rekkoja eksyi eteemme tien tukkeeksi. Oma ajonopeuteni oli parhaimmillaan 125km/h, kun ohittelin rekkaletkoja pohjoisen tiestön mahtavilla suorilla. Tosin itseäni on aina ärsyttänyt se, että pohjoisen suorat ovat useimmiten kuin saharan aavikko. Sopivaa ohituspaikkaa odotellessa tuntuu, että silmä vääristää jatkuvasti tiestön suoruutta. Silmän mielestä tuntui siltä, että tiestössä olisi ollut auton mentäviä notkelmia, vaikka todellisuudessa niitä ei tiessä ollut. Luonnollisestikin tämä vaikeutti ohittamista, sillä välillä sitä epäili uskoako omia silmiään vaiko ei.

Kotimatkallakaan emme pitäneet sen suurempia pausseja, sillä eräänkin kerran kun saavuimme yhden huoltoaseman pihaan, sinne saapui juuri samanaikaisesti tilausajobussi. Eipä kestänyt kauaakaan kun kahvitiskille muodostui kymmenien ihmisten muodostama jono, emmekä todellakaan viitsineet tuhlata aikaa turhanpäiväiseen jonottamiseen yhden kahvikupin takia vaan päätimme aina jatkaa matkaa pienen kävelyhyppelyn jälkeen.

Kotimatkan tekomme oli aika sujuvaa, sillä onnistuimme tälläkin kertaa ajamaan eniro.fi-palvelun antaman, arvioidun matka-ajan alle. Liikenne alkoi takkuilla vasta hieman ennen Tikkakoskea, jolloin eteemme ilmestyi köröttelevä farmari-Citroen, josta pääsimme ohitse vasta Kirrin moottoritiellä. Fiilis oli kuitenkin sellainen, että olisin ajanut välin Rovaniemi – Jyväskylä täysin yksinäni, sillä yleisellä tasolla katsottuna liikennettä ei ollut nimeksikään.

Se, jos mikä oli hyvä – rekkamiehen paratiisi.

LAPIN TURNEE TIIVISTETYSTI:

- kesärenkailla pärjäsi mainiosti, jopa menomatkan lumiloskasohjossa

- poroja ei näkynyt sitten missään, ei kertakaikkisesti missään!

- Äkäshotellin Äkästar-lomahuoneisto yllätti positiivisesti, kannattaa kokeilla!

- Lapin tiet olivat erinomaisen hyvässä kunnossa, verrattuna etelän tiestöön, yhtään tajunnanräjäyttävää monttua emme bonganneet

- Jari Sillanpää on aina Jari Sillanpää, show oli aivan mahtava!

- kissapuuma Paula Koivuniemi

Näillä pärjää seuraavaan Lapin reissuun!

”Lapinhulluus ei ole sairaus vaan lääke.

Lapinhullu onkin terveempi kuin normaali järkevä kansalainen.

Lapinhulluus on mielentila, jota kannattaa tavoitella.”

Tapani Niemi - Hiidenkivi 5/2012

Ellei toisin mainittu, valokuvat on ottanut Jenni Hokkanen

Momenttiavainta etsimässä

Olen aina lukeutunut niihin kuljettajiin, jotka ovat perustaneet vannevalintansa käytännön syihin. Ajan niin kelpo kunnossa olevia pääteitä kuin huonommassa kunnossa olevia sivuteitäkin, joten autoni alla on ollut lähes kymmenen vuotta, kesät talvet ”perinteiset” peltivanteet ja ”kivat pölykapselit”. Tavallisten vanteiden pultteja on ollut kätevä aukoa ja kiristellä kaikkien tuntemalla ristikkoavaimella, jonka käytössä ei ole tarvinnut liiemmin ajatella. Aina on riittänyt kun peltivanteiden pultit on käsivoimin kiristänyt järjenmukaiselle kireydelle ilman, että ristikkoavaimen päällä on tarvinnut hypiskellä. Viimekeväisen autovaihdoksen myötä sataprosenttinen peltivannekäyttö siirtyi kuitenkin osaltani historiaan, sillä Volkswagenini tehdasasetusrenkaina oli kesäkäyttöiset Estrada-kevytmetallivanteet. Tämän vuoksi oman momenttiavaimen hankinta alkoi askarruttaa mieltä jo viime kesänä, sillä alumiinivanteiden kiristämisessä on suositeltavaa käyttää ristikkoavaimen sijasta momenttiavainta.

Olipa kyseessä sitten renkaiden tai matkapuhelimen hankinta, niin ennen kivijalkakauppaan astumista haluan perehtyä hankittavaan tuotteeseen internetistä löytyvien tuoteinfosivujen ja erinäisten keskustelupalstojen avulla. Yleiset testitulokset ja jo olemassa olevien käyttäjien mielipiteet olivat tässäkin tapauksessa korvaamaton apu, sillä hyvin usein vasta käytännön elämässä pystytään toteamaan onko jokin tuote oikeasti toimiva. Mietin momenttiavaimen hankinnassa pitkään suuntaanko Jyväskylän Biltemaan vai Motonetiin, ja aiempien palvelukokemuksieni perusteella päädyin Keljonkankaan Motonetin asiakkaaksi.

Ennen Motonetiin suuntaamistani olin perehtynyt reilun viikon ajan markkinoilta löytyvään momenttiavaintarjontaan, sillä se halvin tai kallein vaihtoehto ei useinkaan ole omalta kannalta katsottuna se järkevin tai toimivin vaihtoehto. Halpa ei ole hyvä, mutta tavallinen harrastelija pärjää ilman sitä markkinoiden kalleintakin työkalua. Karkeasti voitaisiin sanoa, että laadukkaiden momenttiavainten hintahaarukka lähtee noin 50 eurosta ylöspäin. Joten aktiivinenkin harrastelija pärjää pitkälle noin 50-100 euron momenttiavaimella ja momenttiavaimesta saatavaan hyötyyn nähden, investointi ei mielestäni ole hintava.

Hyvin suurella todennäköisyydellä olisin osannut poimia itsekin omaan käyttötarkoitukseen sopivan momenttiavaimen kaupan hyllystä, mutta halusin kuitenkin rupatella hetken aikaa myyjän kanssa ennen varsinaisen ostopäätöksen tekemistä. Onnekseni minun vuoronumerolleni sattui mukavan pätevä myyjä, joka napakasti esitteli Motonetin valikoimista löytyviä momenttiavaimia. Huomio kiinnittyi välittömästi hyllyn halvimpaan vaihtoehtoon, joka muistutti erehdyttävästi makkaratikkua. Tuotteella ei ollut hintaa kuin parikymmentä euroa, mutta myyjäkin esitti ensisanoikseen epäluottamuslauseen kyseistä tuotetta kohtaan. Jos tuo tuote olisi kaupasta mukaan lähtenyt, niin kieltämättä makkaroille olisi tullut hintaa, sillä varsinaisessa käyttötarkoituksessaan tuote olisi tuskin yhtä kertaa pidempään palvellut.

Seuraavaksi myyjä kertoi, että oli hetki sitten myynyt eräälle herralle viimeisen seuraavassa hintaluokassa olleen momenttiavaimen, jolle hintaa olisi tullut kolmisenkymmentä euroa. Luulenpa kuitenkin, että tuon hintaluokan momenttiavain olisi jäänyt kuitenkin kaupan hyllylle, sillä internetistä saamiini tietoihin pohjautuva hankintabudjettini liikkui noin 50-100 euron tienoilla. Tämän vuoksi huomio kiinnittyi seuraavaksi Michelinin valmistamaan momenttiavaimeen, jolle kertyi hintaa 69 euroa. Jo ensisilmäyksellä tuote vaikutti jämäkältä, eikä myyjänkään tietojen mukaan tuotteesta ollut liiemmin tullut toimimattomuusreklamaatioita. Ja mikä tärkeintä, tuotteen mukana tuli kalibrointitodistus.

Ennen ostopäätöksen tekemistä, myyjä esitteli vielä pikaisesti momenttiavaimen toimintaa, sillä peltivanteista johtuen en ollut sellaista ennen käyttänyt tai omistanut. Varsinainen ostopäätös oli helpohko tehdä, sillä Michelinin momenttiavain vastasi täydellisesti omiin käyttötarpeisiini:

”Laadukas momenttiavain vaativalle harrastajalle. ½” kara, 42-210Nm, toleranssi +/-4%. Mukana 125mm jatkovarsi, sekä 3/8” karamuunnin. Mukana muovinen säilytyslaatikko.”

Samalla reissulla mukaan tarttui Volkkarin pultteihin sopiva hylsy, sillä en viitsinyt alkaa penkoa kellarin perällä olevaa työkalupakkia, josta olisi saattanut hyvällä tuurilla löytyä sopivan kokoinen hylsy. Tosin jos kätköistäni olisi löytynyt kokoa 17 oleva hylsy, niin se olisi ollut peltivanteille sopiva. Muovisuojuksella varustetun hylsyn kanssa ei tarvitse niin paljoa pelätä naarmuttavansa alumiinivanteen pintaa.

Kassalta selviytymisen jälkeen kävin vielä täyttämässä hakemuksen Motonetin kanta-asiakkaaksi, ja tietojeni kirjaamisen jälkeen sain käteeni -10% -etusetelin ja ajokorttini, joka toimii jatkossa Motonetin kanta-asiakaskorttina. Toisin sanoen tällä kauppareissulla tuli hoidettua kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä samalla reissulla muutuin niin momenttiavaimen kuin Motonetin kanta-asiakaskortinkin haltijaksi. Sanoisin, että kannattava reissu.