Volkswagen Amarok RoadTrip - sponsored by Jyväskylän Autotarvike Oy

Kaikki sai alkunsa yhdestä vastaamattomasta puhelinsoitosta, jonka jälkeen puhelimeeni kilahti Jyväskylän Autotarvike Oy:n henkilöautomyyjän Heikki Pesosen lähettämä tekstiviesti. Volkswagen Mulkvistille oli buukattu seuraavaksi päiväksi ”takuuremonttiaika”, ja Heikki halusi kutsua minut samalla reissulla tutustumiskahveille. Valitettavasti vaan oma työaikataulu oli sen verta kiireinen Lapin lomaa edeltävällä viikolla, etten uskaltanut mennä sopimaan hänen kanssaan sen tarkempaa kahvitteluaikaa. Lähetin hänelle sähköpostia vasta muutaman päivän päästä, jossa heitin ilmoille ajatuksen Amarok-aiheisesta koe-ajosta, vaikkei Heikki suoranaisesti Volkswagen Hyötyajoneuvoja myykään. Hän kuitenkin tarttui heittämääni syöttiin kiitettävästi ja neuvoi olemaan yhteydessä Volkswagen Hyötyajoneuvomyyjä Miika Viskariin, mahdollisen Amarok-viikonloppukoeajon tiimoilta.

Amarokin kytkintä ei saanut nostaa, ennen kuin nimi oli paperissa!

Lähes samalta istumalta lähetin Miikalle sähköpostin, jossa kysyin, josko Jyväskylän Autotarvikkeella olisi koeajettavana manuaalivaihteista Amarokkia. ”Käsiveivattavia” Amarokkeja löytyi juuri se tarvittava määrä eli yksi kappale, joten sain luvan ottaa sen viikonlopuksi koeajoon aikavälillä 25.-28.9. Avain- ja autopaperiasiat sovittiin hoidettaviksi perjantaina 25.9. olleessa Naisten Tyyli-illassa, jonka jälkeen Volkswagen Mulkvisti sai jäädä nauttimaan Autotarvikkeen pihaan hyvin ansaitusta ”vuosilomastaan”. Ja minä puolestani pääsin tien päälle ottamaan selvää, onko Volkswagen Amarokissa todella ainesta ”unelma-autokseni”.

Volkswagen Amarok DC Trendline 2,0 TDI 103kW/140hv 4wd OFFR (Amarok Polar 4MOTION)

Kuva: volkswagen.fi

Tiedän, että tässä vaiheessa moni “autovouhottaja” huokaisee syvään, että läksitpä sinä liikenteeseen varsin “kesyllä kalustolla”! En kuitenkaan kysellyt koeajo-autoa varatessani tippaakaan mahdollisten lisävarusteiden perään, sillä itseäni kiinnosti ainoastaan koeajaa Amarokkia maantieolosuhteissa sekä isoilla että pienillä teillä. Volkswagen Amarokin OFFROAD-ominaisuudet olivat tulleet itselleni jo tutuiksi viime helmikuussa järjestetyssä Volkswagen Winter Driving Schoolissa, joten tästä syystä johtuen tekemäni koeajo painottui lähes sata prosenttisesti maantie ajamisen puolelle. (Tämä kirjoitukseni ei myöskään sisällä analysointia Volkswagen Amarokin alennusvaihteistosta, alamäkihidastimesta, tasauspyörästön lukosta tms., koska näitä asioita olen käsitellyt jo helmikuisessa postauksessani.)

Jyväskylän Autotarvikkeen koeajo Amarokin varustelutaso oli Trendline, jonka varustelulista ei sen suurempia herkkuja sisältänyt. Luonnollisesti auto oli nelivetoinen ja ajonvakauden hallintajärjestelmällä varustettu, jonka lisäksi perusvarusteisiin kuuluivat webasto, ilmastointi ja vakionopeudensäädin. Perusvarusteiden lisäksi tästä Amarok Polarista löytyivät myös lavakaukalo, lavakaaret, kylkiputket ja äänieristepaketti takapenkkien tilalle. Näillä Amarokin perusvarusteilla ei liiemmin herkuteltu, mutta erityisesti omaa silmää miellyttivät mustat kylkiputket, jotka tekivät Amarokin ulkoisesti olemuksesta ryhdikkäämmän oloisen.

Kuva: volkswagen.fi

Olin saanut Miikalta luvan ajaa Amarokilla Tuuriin ja takaisin, joten koeajoreitti kulki Jyväskylästä Tuuriin, josta ajoin Virtojen kautta takaisin Jyväskylään. Tuurin reissun lisäksi kävin heittämässä Amarokilla pienen reitin lapsuusmaisemissani Säynät- ja Muuratsalossa, jossa Amarokkia pystyi testaamaan kapoisilla ja mutkaisilla pikkuteillä.

Kuva: googlemaps

MAANTIEAJO ja RENGASMELU

Ajamani koeajoreitti sisälsi sekä hyväkuntoisia isoja teitä että kaltevia ja halkeilleita sivuteitä. Ensimmäisten kymmenien kilometrien maantieajon jälkeen Amarokin jämäkkä ja lähes elämätön alusta tuntui omaan takamukseen todella oudolta, sillä tukeva akselisto vaimensi pienimmät montut ja tien halkeamat erittäin tehokkaasti. Alkuun alustan jämäkkyys ei tuntunut tästä kuljettajasta ollenkaan mukavalta, sillä olinhan tottunut henkilöauton tarjoamaan erityyppiseen maantiekyytiin. Vähitellen kuitenkin Amarok onnistui puhumaan minut puolelleen, sillä varsinkin kaltevilla pikkuteillä Amarok kyllä näytti parhaat puolensa.

Volkswagen Amarok sopeutui kalteville pikkuteille huomattavasti henkilöautoa paremmin, sillä vaikka tie oli kalteva, niin Amarokkia ei tarvinnut liiemmin ”yliohjata” tien kaltevuuden suuntaan. Pienellä henkilöautolla ajaessani huomaan usein, että jos tie on todella kalteva (kuten Kemin leveäkaistatie), niin autoa saa toden teolla yliohjata eli ajaa ratti voimakkaasti vinossa, jotta auto ohjautuu suoraan tien suuntaisesti. Amarok sen sijaan vaan puski eteenpäin ratti suorassa, vaikka tien kaltevuuden pystyi jo omalla ”perstuntumallaan” aistimaan.

Ajoinpa sitten mitä autoa tahansa, niin itselleni on tärkeää saavuttaa luottamus autoa kohtaan. Tällä tarkoitan sitä, että luotan autoon vasta sitten, kun pystyn aistimaan ja tulkitsemaan auton liikkeitä ”perstuntumallani”. Ajamani koeajoreitin aikana tätä luottamussuhdetta ei Amarokin kanssa vielä syntynyt, sillä esimerkiksi nykyisen oman autoni kohdalla ”perstuntumaluottamusta” saatiin hakea lähemmäs puolisen vuotta. Jos autonsa tuntee ja siihen luottaa, niin silloin autollaan uskaltaa lähteä ihan mihin vaan ja millaisessa kelissä tahansa.

Ennen koeajolle lähtemistäni odotin, että Volkswagen Amarokin sisälle kantautuva rengasmelu olisi ollut havaittua äänekkäämpää. Edes yli satasen vauhdissa renkaat eivät huutaneet häiritsevästi, edes huonopintaisella asfalttitiellä ajaessa. Tässä kohtaa olin ainakin itse jo varautunut siihen, että matkustamokoppiin kantautuva rengasmelu saattaa olla sitä luokkaa, että hankkijan korvakuulokkeille löytyisi käyttöä. Liekö sitten koeajo Amarokissa olleella äänieristepaketilla ollut vaikutusta asiaan, vaikken tosin muista, että Talviajokoulussa maantiellä ajamani Amarok olisi ollut sen kovaäänisempi sisämelultaan kuin Jyväskylän Autotarvikkeenkaan Amarok.

MOOTTORIN VÄÄNTÖ, VAIHTEISTO ja KULUTUS

Koeajo Amarokin vaihteistotyyppinä toimi 6-vaihteinen manuaalilaatikko, ja konepellin alta löytyi tehoja 140 hevosvoimaa (103kW). Konepellin alle valjastettujen heppojen määrä kieltämättä kuulosti ensi alkuun erittäin lupaavalta, mutta auton oman massan ollessa yli 2000kg, ei mistään rivakoista kiihdytyksistä kannattanut haaveillakaan, ellei sitten eteenpäin halunnut paahtaa aivan talla pohjassa. Koeajamani Amarokin luvattiin esitteiden mukaan kiihtyvän nollasta sataan noin 13 sekunnissa, ja vertailukohtana oleva oma Volkswagen Poloni kiihtyessä samoihin lukuihin noin kymmenessä sekunnissa. Ehkäpä Amarokkia ei ole kuitenkaan tehty pienten ja tehokkaiden TSI-moottoreiden tavoin ”ohitustykiksi”, vaan pikemminkin jämäkäksi autoksi, jolla pärjää niin maantiellä kuin metsissä.

Volkswagen Amarokin ”kuusivaihteinen” käsivaihteisto ei kuitenkaan ollut yhtä nopea käyttää kuin mitä Polossa käytettävä Golfin vaihteisto on. Nykyisen, puolitoistavuotiaan, Poloni kanssa olen tottunut iskemään vaihteita rivakasti sisään, ja vaihteiden lyhyiden vaihtovälien ansiosta tämä on myös ollut mahdollista. Amarokissa sen sijaan esimerkiksi ykkös- ja kakkosvaihteen väli on suurempi, joten luonnollisestikin kun vaihdetta vaihtoi, niin uusi vaihde ei sujahtanut sisään yhtä nopeasti. Toki tässäkin kohtaa puhutaan pitkälti mieltymys- ja tottumiskysymyksistä, sillä vaihteistojen eroista puhuttaessa, ei puhuta kuitenkaan ajamiseen merkittävästi vaikuttavista asioista. Ja koska kyse oli hyötyajoneuvosta, niin oli luonnollisestikin selvää, että jämäkämmässä autossa on oltava pikkuautoa napakampi vaihteisto.

Kuva: volkswagen.fi

Jämäkästä vaihteistosta huolimatta, Amarok ansaitsee suuret kehut vaihdekepin ergonomisesta sijoittamisesta. En ole koskaan aiemmin ajanut autoa, jonka vaihdekeppi olisi ollut näin optimaalisessa paikassa kuin mitä Amarokissa oli. Omaan kroppaan ja istuma-asentoon nähden Volkswagen Polojen vaihdekepit ovat sijainneet aina hieman liian alhaalla, sillä varsinkin vitosvaihteelle vaihtaessani joudun aina hieman työntämään yläkroppaani eteenpäin ja kurottamaan. Tätä ongelmaa ei kuitenkaan Amarokilla ajaessa ollut, sillä vaihteita vaihtaessani minun ei tarvinnut laisinkaan kurotella tai muuttaa istuma-asentoani. Tiedän, että tässä vaiheessa joku saattaa ajatella, että ”osta kuule tyttö automaatti”. Siihen voin napakasti todeta, että en muuten osta. Minä ajan manuaalilaatikolla niin kauan kuin se vain on mahdollista.

Auton suuresta oma massasta huolimatta, Amarok lähti liikkeelle tavallisella vaihteistolla mäkisistäkin paikoista todella jämäkästi, eikä autoa tarvinnut suostutella liikkeelle. Jo helmikuisessa Volkswagen Winter Driving Schoolissa kävi selväksi, että Amarokin moottori jaksaa puskea eteenpäin pienilläkin kierroksilla, vaikkei alhaisilla kierroksilla ajaminen olekaan pidemmän päälle järkevää. Nyt kuitenkin puhuttiin koeajosta, jonka aikana oli tarkoitus ottaa selvää auton ominaisuuksista, joten sorruin itsekin muutaman kerran kokeilemaan kuinka hyvin Amarok puskee eteenpäin alhaisilla kierroksilla. Ja hyvinhän Amarokin pytty veti eteenpäin, sillä Amarokin vaihtoavustinkin tarjosi jo vitosvaihdetta reilussa viidenkympin vauhdissa ja loivassa ylämäessä.

Esitteiden mukaan Volkswagen Amarokin luvataan syövän dieseliä maantieolosuhteissa noin 6,3-6,8 litraa satasella, mikä on tietystikin himpun verran enemmän verrattuna esimerkiksi Volkswagen Polon noin 5,0 litran keskikulutukseen. Perusvarustellun koeajo Amarokin varusteisiin ei kuulunut ajotietokonetta, joten tarkempia tietoja auton kulutuksesta, keskinopeudesta tms. ei ollut kuljettajan saatavilla. Kieltämättä itseäni olisi kiinnostanut saada tieto maantieajon keskikulutuksesta, mutta koska kyseessä oli vain noin 1000km ajettu yksilö, niin eipä tuo keskikulutustieto olisi ollut todenmukainen. Amarokin olisi pitänyt olla huomattavasti enemmän ajettu, jotta ajotietokoneen antamaan keskikulutuslukemaan olisi ollut luottamista. Tämän vuoksi en edes lähtenyt manuaalisesti kynää, paperia ja laskinta avuksi käyttäen laskemaan Amarokin todellista dieselinkulutusta.

PYSÄKÖINTI

Ulkoasusta päätellen Volkswagen Amarokin voisi kuvitella olevan erityisen hankala pysäköitävä, sillä autossa on pitkähkö keula ja roikkuva perä. Kuitenkin täysin vastoin ennakko-odotuksiani, Amarok olikin yllättävän näppärä pysäköitävä. Amarok sujahti nätisti parkkiin jopa kerrostalon pieneen pihaan, jossa ei liiemmin ylimääräistä tilaa ympärillä ollut. Tässä kohtaa työkaverini ehtikin jo tokaista, että ”et kai sää niin hullu ollut, että ajoit Amarokin sun kotitalosi pieneen pihaan”? Kyllä, minä olin niin hullu. Otin itse asettamani haasteen vastaan, kun päätin kokeilla, josko Amarok taipuisi parkkiin omalle autopaikalleni. Ja hyvinhän Amarok haasteeseen vastasi, vaikka taisi kuljettajallakin olla näppinsä pelissä, sillä tämä Amarok ei suinkaan osannut pysäköidä itse itseään.

Hyvin se mahtui...

  ...vaikka yöllä oli kakkospaikan naapurinkin auto paikalla.

Taisinpa kuitenkin kääntää viikonlopun aikana eräänkin Audi-miehen pään omilla pysäköintitouhuillani. Olin juuri ajamassa Amarokkia pois kerrostaloni pihasta, kun ohi kulkevalle tielle näkyi porttipilarien välistä ainoastaan Amarokin massiivinen keula. Ohitse ajavan Audin miespuolinen kuljettaja kääntyi ensin katsomaan kerran, ja sen jälkeen nopeasti toisen kerran. Luulen hänen ensin ihmetelleen sitä, että miten helkatissa noin pienestä pihasta voi tulla Volkswagen Amarok ja toisekseen miten sitä voi ajaa nainen?

Mietin useasti koeajoviikonlopun aikana, että mitkä olivat ne ominaisuudet, jotka tekivät Volkswagen Amarokista näppärästi pysäköitävän auton? Lopulta päädyin siihen lopputulokseen, että auton keula on massiivisuudestaan huolimatta erittäin hyvin suunniteltu. Kuljettajan paikalta pystyi hyvin hahmottamaan vänkärinkin puoleista etukulmaa, sillä konepellin sopiva kaarevuus antoi kuljettajalle näköyhteyden kyseiseen kulmaan. Amarokin keula sen sijaan muistutti jollain tavoin ”mopsin” kuonoa, sillä varsinkin suoraan edestäpäin katsottuna silmään välittyi välittömästi ajatus, että auto olisi saanut kirjaimellisesti kuonoonsa. Auton hallinnan kannalta oli kuitenkin hyvä, että keulan massiivisuus oli onnistuttu pitämään käytännöllisyyden rajoissa, sillä eipä Amarokin pysäköinti olisi näin helppoa ollut, jos keula olisi roikkunut nykyistä pidemmällä.

Toisaalta myös Volkswagen Amarokin suuret peilit tekivät ajoneuvon pysäköinnistä helppoa. Isohkot sivupeilit kattoivat koko auton sivustan, eikä peilien kautta välittyvää näkymää ollut pilattu liiallisella auton sivujen kaarevuudella. Keskipeili puolestaan välitti kuljettajalle näkymän Amarokin lavan viimeisimpään kulmaan asti, joten ainakin itse uskalsin rohkeasti peruuttaa peruutustutkattomalla Amarokilla ahtaaseenkin parkkipaikkaan. Ja jos rehellisiä ollaan, niin ”kolahtaminen” ei ollut kertaakaan edes lähellä.

Yhtenä Amarokin huonona puolena voidaan kuitenkin mainita auton massiivinen koko, sillä tämänkokoinen auto ei sujahda esimerkiksi Helsingin kadun varsille taskuparkkeihin yhtä sujuvasti kuin henkilöauto. Siinä vaiheessa ei ole liiemmin väliä kuljettajan pysäköintitaidoilla, koska verrattaessa Amarokkia Poloon, oli ”heillä” pituuseroa vajaa metri. Luonnollisesti on sanomattakin selvää, että mieluummin lähtisin Helsingin Mannerheimintielle Volkswagen Pololla kuin Volkswagen Amarokilla, koska Polo sujahtaa taskuun todella näppärästi.

Tästä kuitenkin päästään sujuvasti tosielämän faktaan, sillä uskaltaisin väittää, että aika harva Volkswagen Amarokin omistaja asuu keskustassa. Mikäli Amarokkia käyttää pääasiallisesti maasto- ja maantieajossa, ja on henkisesti varautunut kaukaisempiin parkkipaikkoihin, niin tuskinpa Amarokin pysäköinnistä itselleen mitään ongelmaa saa aikaiseksi. Kyse on tietenkin täysin tottumiskysymyksistä, mutta itse en ottaisi parkkitutkaa edes Volkswagen Amarokin kokoiseen autoon. Peruuttelin ilman tutkaa jo Talviajokoulussa ja niin tein nytkin, sillä koeajoviikonlopun aikana en kaivannut kertaakaan parkkitutkan suomaa apua.

Itseäni jäi ainoastaan harmittamaan koeajoviikonlopun jäljiltä, etten päässyt kertaakaan testaamaan miten Amarok sujahtaa taskuparkkiin. Luonnollisia tilanteita ei vastaan tullut, enkä viitsinyt alkaa lavastamaan tilannetta esimerkiksi Jyväskylän Autotarvikkeen pihaan, jossa sen olisi voinut aivan hyvin tehdä liikkeen sulkemisajan jälkeen. Olihan itselläni tuolloin myös oma auto käytössä, joten sen olisi voinut ajaa jonkin toisen auton eteen ja kokeilla miten näppärästi Volkswagen Amarok olisi sujahtanut autojen väliin jäävään taskuun.

ISTUIMET, SISUSTUS ja TAVARATILA

Volkswagen Amarokin jokaisesta yksityiskohdasta on mahdollista huomata, että kyseinen auto on tehty työmiesten käyttöön ja nimenomaisesti pitkien miesten käyttöön. Itse olen hieman reilut 165cm pitkä, tasapaksu, lyhyet kädet ja jalat omaava kuljettaja, joten ruumiinrakenteeni perusteella minun luulisi sopivan paremmin henkilöauton- kuin hyötyajoneuvon ratin taakse. Ensivilkaisulla Amarokin ”ohjaamo” näytti siltä, ettei kaltaiseni ”keskimittainen” kuljettaja voi löytää siinä ajoneuvossa optimaalista ajoasentoa. Jo ennen ajamaan lähtemistäni tein päätöksen, etten hienosäädä penkin säätöjä, vaan säädän ainoastaan pakolliset asiat kohdilleen (jalka yltää kytkimelle, ryhti on hyvä) ja lähden kokeilemaan mitä peffani mahtaa Amarokin istuimesta sanoa.

Kuva: jklautotarvike.fi

Ennen tien päälle lähtemistäni jännitin eniten sitä, mahtaako Amarokin ”nojatuolimainen” istuin painaa kuljettajan reisiä puhuttaessa pitkän matkan ajosta. (Omassa autossani tykkään pitää kuljettajan penkkiä niin alhaalla kuin vain on mahdollista, jotta penkin ja reisien väliin muodostuu mahdollisimman vähän ”painetta”, jolloin alakroppa ei turru niin helposti pitkän matkan ajossa.) Huoleni osoittautui kuitenkin täysin turhaksi, sillä Jyväskylän Autotarvikkeen pihassa tekemieni nopeiden penkinsäätöjen jälkeen, en koskenut viikonlopun aikana laisinkaan istuimen säätönappuloihin. Myöskään napakan tuen jaloille tarjonnut penkki ei painanut reisiä, vaikka ajoasentoni olikin merkittävästi erilainen kuin omistamassani Volkswagen Polossa.

Vaikka Amarokin istuin olikin ”nojatuolimainen”, niin siitä huolimatta penkki tarjosi erittäin hyvän tuen ristiselälle. Ensimmäisten kymmenien kilometrien aikana penkin tarjoama ryhdikäs tuki tuntui omassa kropassa hieman oudolta, sillä viimeisen kymmenen vuoden aikana olen tottunut Volkswagen Golfin ja Polon upottaviin penkkeihin, joissa ajoasento väistämättä saattaa lösähtää ryhdittömäksi, ellei sitten kuljettajan penkin selkänojaa säädä lähemmäs rattia. Mikä taas puolestaan saattaa työntää kuljettajan liian lähelle rattia, sikäli mikäli onnettomuustilanteessa ohjauspyörässä oleva airbag laukeaa.

Pienen miinuksen Amarokin kuljettajan penkki ansaitsee kuitenkin siitä, etten saanut säädettyä turvavyötä täysin omalle mukavuusalueelleni. Vaikka turvavyön pidikkeen sääti ala-asentoon, niin siitä huolimatta turvavyö tuntui jäävän ahdistavan lähelle kaulaa. Ilmiselvästikin penkkiin olisi tarvittu istumaan pidempi kuljettaja, jolloin turvavyö olisi asettunut oikealle kohdalle. Missään nimessä Amarokin turvavyö ei painanut vaarallisesti kaulan aluetta, vaan pikemminkin kyse oli mukavuus- ja tottumiskysymyksistä. Näin jälkeenpäin harmitti, etten hoksannut ottaa roadtripille mukaan omassa autossani olleita turvavyön pehmusteita. Ne tekevät turvavyön käytöstä huomattavasti miellyttävämpää, sillä ”teräväreunainen” turvavyö ei tällöin pääse hankaamaan kaulan alueelle.

Kun istuin ensimmäistä kertaa Volkswagenin Talviajokoulussa Amarokin ratin taakse, ensimmäinen ajatukseni oli ”onpa tämä auto tylsän näköinen sisältä”! Sisustus oli raa’an kaunistelematon, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna erittäin fiksusti suunniteltu. Ensimmäisenä oma silmä kiinnitti huomion ilmanvaihtoaukkoihin, jotka oli kehitelty autonsiivousnäkövinkkelistä erittäin fiksusti. Ilmanottoaukko oli mahdollista sulkea kokonaan yhdellä kädenpyyhkäisyllä, jolloin aukon päälle muodostui täysin tasainen pinta, josta pölyjen pyyhkiminen oli enemmän kuin kätevää. Jokainen joka on joskus omistanut perinteisellä ”ristikko-ilmanottoaukolla” varustetun auton, tietää varmasti miten työlästä on yrittää pyyhkiä ritilän pienistä väleistä pikkuruisia pölyhiukkasia.

Amarokin keskikonsoli noudatteli pitkälti samaa perinteistä Volkswagenin linjaa kuin mitä aikanaan oli omistamassani Polo Trendlinessa, jonka varustelista oli lähes täydellisen koruton. Keskikonsoli ei millään tavalla säväyttänyt käyttäjäänsä, muttei sisältänyt myöskään mitään ylimääräistä. Tässäkin kohtaa on tärkeä muistaa, että kyse on pääasiallisesti työkäyttöön tarkoitetusta autosta, joten luonnollisestikaan autossa ei 

tarvitse olla kymmeniä lisätoimintopainikkeita.

Koeajamani Amarok oli rekisteröity ainoastaan kahdelle ihmiselle, mutta doublecap-korimallin ansiosta autossa oli valmius myös takapenkkirivistön asentamiselle. Puuttuvan takapenkin tilalla oli noin kymmenen sentin kaukaloreunuksella varustettu tavarankuljetuslokero, jossa kauppakassit ja hautakanervat kulkivat oikein kätevästi ja ilman pelkoa siitä, että matkan varrella kaikki tavarat olisivat levinneet pitkin lattioita.

AMAROKIN PLUSSAT ja MIINUKSET TIIVISTETYSTI:

Positiivista

-          yllättävän helppo pysäköitävä, kuumottavia tilanteita ei syntynyt edes pienessä kerrostalopihassa

o   Amarokin keula hyvin havainnoitavissa, isohkot sivupeilit kattavat koko auton sivustan, keskipeilistä helppo nähdä aivan lavan perimmäiseen nurkkaan asti

-          hyvä kuljettajan istuin, jämäkkä tuki ristiselkään

-          astinlevy, helpotti huomattavasti autoon kyytiin nousemista

-          parkkipaikalla auton kyytiin nouseminen sujui kätevästi, sillä ovia ei tarvinnut avata kuin hieman kun auton kyytiin mahtui jo luikahtamaan

o   jos oven erehtyi avaamaan ”sepposen selälleen”, niin oven kahvaa sai toden teolla kurotella, jotta siihen ylettyi

-          pienemmät tienkäyttäjät kunnioittivat Amarokkia, kolmion-/stop-merkin takaa ei tungettu eteen

-          kaikki tarvittava kätevän lähellä, vaihdekeppi korkeammalla kuin henkilöautossa (ehdottomasti kätevämpi käyttää, koska vaihdekeppiin ei tarvinnut kurotella)

o   vaikka kyseessä on raskasmassainen auto, niin siitä huolimatta kytkin toimi todella sulavasti jyrkissäkin mäissä ja auto lähti jämäkästi liikkeelle

o   käsijarru oli sijoitettu fiksuun paikkaan (henkilöauton tapaan vaihdekepin taakse), toisin kuten esim. Volkswagen Transporterissa, jossa käsijarrun kahvaa sai oikein olan takaa kurottaa penkkien alta

-          keskikulutus luonnollisesti suurempi kuin henkilöautossa, mutta kulutus ei kuitenkaan huidellut pilvissä, vaan auton kokoon nähden täysin realistissa lukemissa

Negatiivista

-          kiihtyvyys ei ole yhtä napakkaa kuin mihin olen nykyisen Volkswagen Poloni kanssa tottunut

-          sisustus tylsähkö, mutta myös käytännöllinen

-          osa toimintopainikkeista, kuten sähköisien ikkunanostimien paikat suunniteltu pidempikätisille ihmisille, jos avasin katsomatta ikkunan, niin sormi osui aina kuljettajan puoleisen takaikkunan nostimeen etuikkunan nostimen sijasta

-          vaihteisto ei ollut aivan yhtä nopea käyttää kuin mitä Volkswagen Polossa on, sillä Polon vaihteet ovat lyhyen vaihtovälinsä ansiosta todella nopeat iskeä sisään, Amarokissa sen sijaan vaihteiden väli oli suurempi

-          Amarok ei ehkä ole jokapäiväinen auto, sillä ahtailla parkkipaikoilla auton ulkomitat ovat yksinkertaisesti liikaa, vaikka ratissa istuisikin kokenut kuljettaja

-          kuljettajan penkin turvavyö ei istunut omaan kroppaan, todennäköisesti turvavyöpehmusteista olisi ollut apua

LOPPUFIILIKSET eli "JENNIN JÄRKI vs. JENNIN TUNTEET"

Todiste siitä, etten käynyt "offroudaamassa"!

On sanomattakin selvää, että kaltaiseni ihminen ei ”aikuisten oikeasti” tarvitse Volkswagen Amarokin kaltaista autoa. Omat ajoni ovat pääasiallisesti maantiepainotteista pitkän matkan ajoa, jossa merkitystä on erityisesti auton napakalla kiihtyvyydellä, pienellä kulutuksella ja hyvällä alustalla. Kieltämättä nykyinen autoni, Volkswagen Polo vm.2014 TSI 1.2., vastaa täydellisesti kaikkiin asettamiini kriteereihin. Elämässä pitää kuitenkin olla niitäkin unelmia, joiden puolesta pitää taistella, vaikka järki jo löisikin uhkaavasti tunnetta turpaan.

Volkswagen Amarokin mahtavuus on yksinkertaisesti tiivistettävissä Amarok Canyonin mainoslauseeseen: "Pois arjesta. Ulos elämään." Itse ainakin ajattelen Volkswagen perheauton edustavan luotettavinta vaihtoehtoa, jonka kanssa matkanteko on tasaisen turvallista. Sen sijaan Amarok antaa kuljettajalleen enemmän vapauksia, sillä elämä ei ole elämisen arvoista, mikäli koko elämänsä ajan kulkee ainoastaan tasaista ja suoraa tietä. Silloin ei ole mahdollista oppia mitään uutta, eikä viedä itseään ja omia taitojaan äärirajoille. Siinä vaiheessa jos joku sanoo ”et voi, ei kannata”, niin Amarokin kuljettajan mielessä tämä kuulostaa ainoastaan haasteelta, johon aiotaan myöskin vastata.

Amarokin hankintaa miettiessä pitää myös laittaa puntariin oma vuosittainen ajokilometrimäärä. Itselläni keskimääräinen autonvaihtoväli on ollut 3-4 vuotta, joten siihen nähden Volkswagen Amarokin kaltainen investointi ei ole järkevä, mikäli Amarokin mittariin tahkotaan jatkuvalla syötöllä kilometrejä. Vaikka autosta pitäisi kuinka hyvää huolta tahansa, ja vaikka automyyjä ihailisi sitä kuin uudenveroista autoa, niin auto kuin auto menettää jatkuvasti jälleenmyyntiarvoaan ajettujen kilometrien ja kuluvien vuosien myötä.

Korvieni välissä soivasta järjenäänestä huolimatta, Volkswagen Amarok on edelleen ”unelma-autoni”, jonka toivon joskus omistavani.

Esitteiden mukaan Amarokin värivalikoimaan ei kuitenkaan kuulu Ferrarin punaista väriä, mikä sinällään oli itselleni aikamoinen järkytys! Ehkäpä kuitenkin meidän Autotarvike-miehet ovat jo ehtineet tottua siihen, että päämäärätietoisena naisena otan tiskiltä juuri sen mitä haluan. Eli jos Ferrarin punaista Amarokkia ei ole saatavilla, niin sellainen laitetaan saataville! :)

Tarkkaa hommaa; pysäköin CesToFerin sentilleen keskelle parkkiruutua.

Amarokit ja muut Volkswagenit myy: Jyväskylän Autotarvike Oy

Ellei muuta ole mainittu, niin artikkelin valokuvat on ottanut Jenni Pii.